Jäikö keskustelu nolottamaan? Toinen saattoi pitää sinusta enemmän kuin luulet

Keskustelu on päättynyt, mutta mieli palaa yhteen kömpelöön lauseeseen. Toinen osapuoli ei välttämättä arvioi kohtaamista yhtä ankarasti. Tutkimuksissa ihmiset ovat aliarvioineet, kuinka paljon keskustelukumppani piti heistä.

Oma vaikutelma keskustelun onnistumisesta ja toisen ihmisen kokemus eivät ole sama asia. Tämä ero on tärkeä silloin, kun yksi takeltelu alkaa jälkikäteen edustaa mielessä koko tapaamista.

Yale News kertoo tutkimuskokonaisuudesta, jossa ihmiset arvioivat keskustelukumppaninsa pitävän heistä vähemmän kuin tämä itse ilmoitti. Tutkijat käyttävät ilmiöstä nimitystä liking gap.

Erica Boothbyn ja hänen kollegoidensa viidestä tutkimuksesta koostunut työ julkaistiin vuonna 2018. Ilmiötä havaittiin eri pituisissa keskusteluissa, ja se saattoi säilyä myös tutustumisen edetessä.

Oma mieli kuulee myös kaiken sanomatta jääneen

Tutkijoiden tulkinnan mukaan huomio voi kiinnittyä liikaa omaan suoriutumiseen. Puhuja tarkkailee sanavalintojaan ja miettii, miltä vaikutti, jolloin toisen myönteiset viestit jäävät helpommin huomaamatta.

Yalen jutussa psykologi Margaret Clark kuvaa juuri tällaista itsetarkkailua. Ihminen saattaa katua sitä, ettei kertonut vitsiä sujuvammin, tai pelätä kuulostaneensa omahyväiseltä.

Eroa voi havainnollistaa arkisesti: puhuja vertaa sanomaansa siihen täydelliseen versioon, jonka keksi vasta kotimatkalla. Kuuntelija kuuli vain toteutuneen keskustelun, eikä hänellä ole samaa vertailukohtaa.

Tutkimuksen tulos ei tarkoita, että jokainen kohtaaminen olisi onnistunut. Se kyseenalaistaa oletuksen, että oma epävarma tunne olisi luotettava mittari toisen mielipiteelle.

Oma haavoittuvuus voi näyttää erilaiselta ulkopuolelta

Saman suuntaista eroa on tutkittu myös tilanteissa, joissa ihminen näyttää haavoittuvuuttaan. Esimerkiksi avun pyytäminen tai virheen myöntäminen asettaa puhujan alttiiksi toisen arviolle.

Personality and Social Psychology Bulletin -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Anna Bruk, Sabine Scholl ja Herbert Bless tarkastelivat itsemyötätunnon yhteyttä siihen, miten omaa ja toisen haavoittuvuutta arvioidaan.

Neljän tutkimuksen kokonaisuudessa itsemyötätunto liittyi pienempään eroon oman ja toisen haavoittuvuuden arvioinnissa. Työn taustalla on havainto, että ihmiset suhtautuvat omaan haavoittuvuuteensa usein kriittisemmin kuin toisen vastaavaan avoimuuteen.

Tutkimus ei osoita, että jokainen henkilökohtainen paljastus saisi hyvän vastaanoton. Se auttaa ymmärtämään, miksi oma keskeneräisyys voi tuntua suuremmalta sosiaaliselta riskiltä kuin miltä se toisesta näyttää.

Erota tapahtuma siitä tehdystä tulkinnasta

Tuloksia voi soveltaa jälkipuintiin erottamalla kaksi kysymystä: mitä keskustelussa havaittavasti tapahtui ja mitä itse päätteli toisen ajattelevan?

Havainto voi olla, että oma kertomus venyi pitkäksi. Tulkinta on, että toinen piti sen vuoksi puhujaa sietämättömänä. Jälkimmäinen väite vaatisi tietoa myös toisen kokemuksesta.

Toinen hyödyllinen vertailu on miettiä vastaavaa tilannetta ystävän kohdalla. Jos ystävä unohtaisi sanan tai tarvitsisi hetken ajatuksensa muotoiluun, muuttaisiko se todella koko käsityksen hänestä?

Jos sama kömmähdys tuntuu omalla kohdalla vakavalta ja ystävän kohdalla ymmärrettävältä, arviointiperusteissa on eroa. Sen huomaaminen voi antaa syyn tarkastella myös omaa tulkintaa uudelleen.

Jos keskustelussa tuli oikeasti loukattua toista, asian voi ottaa esiin ja tarvittaessa pyytää anteeksi. Se on eri tilanne kuin huoli, jonka ainoa todiste on jälkikäteen kasvanut nolous.

Uuteen tapaamiseen suhtautumista ei siksi tarvitse ratkaista yhden mielessä kiertävän lauseen perusteella. Toisen seuraava vastaus ja halu jatkaa yhteyttä kertovat enemmän kuin hänen puolestaan kirjoitettu kielteinen arvio.