Itsekritiikki voi tuntua harmittomalta, mutta jatkuvana tapana se voi muuttaa parisuhteen ilmapiiriä yllättävän paljon.

Parisuhteen alussa moni näyttää itsestään parhaat puolensa. Se on luonnollista: haluamme tulla nähdyiksi kiinnostavina, lämpiminä, osaavina ja rakastettavina ihmisinä.

Ajan myötä suhde kuitenkin arkipäiväistyy. Mukavuus lisääntyy, mutta samalla esiin voivat tulla myös ne tavat, joita ei aluksi tuotu yhtä näkyvästi esille. Your Tango-sivustolla Pamela Aloia kirjoittaa, että erityisesti itseensä kohdistuva kritiikki voi alkaa hiljalleen kuluttaa suhdetta, vaikka se näyttäisi ulospäin viattomalta.

Aloia viittaa myös Imago-parisuhdeterapian kehittäjiin Harville Hendrixiin ja Helen LaKelly Huntiin, joiden mukaan loukkaavat sanat suhteessa ovat kuin pisara punaista väriä vesilasissa: "Ne muuttavat nopeasti koko lasin vaaleanpunaiseksi." Toisin sanoen yksittäinenkin tapa puhua voi ajan myötä alkaa määrittää koko suhteen sävyä.

1. Omien heikkouksien käyttäminen tekosyynä

On eri asia sanoa rehellisesti, ettei jokin ole oma vahvuus, kuin käyttää samaa asiaa jatkuvasti keinona väistää vastuuta.

Jos ihminen toistaa kerta toisensa jälkeen, ettei hän "vain ole hyvä" jossakin, siitä voi tulla parisuhteessa epäterve rooli. Kumppani alkaa helposti kantaa suurempaa osaa yhteisistä tehtävistä, koska toinen on jo valmiiksi julistanut itsensä kyvyttömäksi.

Tämä voi näyttää aluksi harmittomalta itseironialta. Pitkällä aikavälillä se voi kuitenkin muuttua kuormittavaksi. Parisuhde vaatii vastavuoroisuutta, ja joskus se tarkoittaa myös sellaisten asioiden tekemistä, jotka eivät tunnu mukavilta tai helpoilta.

Aloian mukaan avun pyytämisessä ei ole mitään väärää. Ongelma syntyy silloin, jos omasta heikkoudesta tulee jatkuva peruste sille, ettei yritetä lainkaan.

2. Kieltäytyminen kasvamasta

Kukaan ei voi eikä saa muuttua parisuhteessa toisen ihmisen projektiksi. Silti jokaisessa pitkässä suhteessa tarvitaan jonkinlaista halua oppia, korjata ja kehittyä.

Jos ihminen tietää jonkin käytöksensä satuttavan kumppania, mutta ei edes yritä tehdä asialle mitään, suhde alkaa väistämättä kärsiä. Sama pätee silloin, jos virheistä ei opita, vaan ne toistuvat aina uudelleen samanlaisina.

Tässä on tärkeä ero: kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa. Ihminen ei voi muuttaa syntyperäänsä, menneisyyttään tai kaikkia ulkonäköönsä liittyviä asioita. Silloin tarvitaan ennemmin hyväksyntää ja armollisuutta kuin loputonta itsensä moittimista.

Mutta jos kyse on tavasta, reaktiosta tai käytösmallista, joka kuormittaa suhdetta, haluttomuus kasvaa voi muuttua raskaaksi viestiksi kumppanille. Se voi kuulostaa tältä: sinun kokemuksesi ei ole minulle niin tärkeä, että yrittäisin muuttua.

3. Kumppanin varaan nojaaminen oman itsetunnon pönkittäjänä

Kumppanin tuki on parisuhteessa tärkeää. On luonnollista tarvita lohdutusta, rohkaisua ja läsnäoloa silloin, kun olo on heikko.

Ongelma syntyy, jos toisesta ihmisestä tulee jatkuva itsetunnon ylläpitäjä. Jos oma olo riippuu toistuvasti siitä, jaksaako kumppani vakuutella, kehua ja kannatella, suhteen tasapaino alkaa kallistua.

Kukaan ei jaksa olla toiselle ihmiselle ympärivuorokautinen kannustusjoukko. Se ei tarkoita kylmyyttä, vaan inhimillisiä rajoja. Jokaisella on omat tunteensa, huolensa ja voimavaransa.

Jos ihminen huomaa olevansa jatkuvasti alamaissa tai syvällä riittämättömyyden tunteessa, kyse voi olla jostain, johon pelkkä kumppanin tuki ei riitä. Silloin ammattiapu voi olla tärkeä askel sekä itsen että parisuhteen kannalta.

4. Omien epävarmuuksien heijastaminen kumppaniin

Jatkuva itsekritiikki harvoin jää vain itseen. Jos ihminen katsoo itseään koko ajan virheiden kautta, sama katse voi alkaa siirtyä myös kumppaniin.

Ensin huomio kiinnittyy omiin puutteisiin. Sitten kumppanin tapoihin. Lopulta koko suhde voi alkaa näyttää listalta asioita, jotka ovat väärin.

Kritiikki synnyttää helposti lisää kritiikkiä. Vaikka tarkoitus olisi hyvä, jatkuva huomauttelu voi saada kumppanin vetäytymään. Hän ei ehkä koe tulevansa nähdyksi kokonaisena ihmisenä, vaan keskeneräisenä projektina, jota pitää korjata.

Rakentavalle palautteelle on parisuhteessa paikkansa. Mutta sen tapa, ajoitus ja sävy ratkaisevat paljon. Eri asia on sanoa: "Voisimmeko miettiä tätä yhdessä?" kuin antaa ymmärtää, että toinen on jatkuvasti vääränlainen.

Itsekritiikki voi näyttää nöyryydeltä, vaikka se kuluttaisi suhdetta

Terve itsetutkiskelu kuuluu hyvään parisuhteeseen. On arvokasta osata pyytää anteeksi, nähdä oma osuutensa ja haluta kasvaa ihmisenä.

Mutta jos itsekritiikistä tulee tapa väistää vastuuta, torjua muutos, hakea jatkuvaa vakuuttelua tai arvostella kumppania, se ei enää palvele suhdetta. Silloin se alkaa syödä juuri sitä turvaa, jota suhteessa eniten tarvittaisiin.

Vahva avioliitto ei vaadi täydellisiä ihmisiä. Se vaatii kaksi ihmistä, jotka uskaltavat katsoa itseään rehellisesti ilman, että he muuttavat omat haavansa toisen taakaksi.