Jatkuva varmistelun tarve ei aina tarkoita huomionhakuisuutta. Usein sen taustalla on vaikeus luottaa rauhaan, omaan arvoon tai siihen, että hyvä asia todella kestää.

Joku kysyy kumppaniltaan yhä uudelleen: "Rakastatko minua varmasti?"

Toinen tarkistaa ystävältä: "Ethän ole vihainen?"

Kolmas tarvitsee työssä jatkuvaa palautetta: "Menikö tämä varmasti hyvin?"

Neljäs lukee viestejä uudelleen ja etsii merkkejä siitä, että jokin on pielessä.

Ulkopuolelta se voi näyttää raskaalta. Jos kaikki on hyvin, miksi sitä pitää kysyä koko ajan?

Mutta ihmiselle itselleen varmistelu voi tuntua hetkelliseltä hengähdykseltä. Se rauhoittaa ahdistuksen, mutta vain vähäksi aikaa. Pian epäilys palaa, ja sama kysymys nousee uudelleen.

1. Rauha voi tuntua oudolta, jos on tottunut epävarmuuteen

Jos ihminen on kasvanut tai elänyt pitkään ympäristössä, jossa tunnelma vaihtui äkisti, rauha ei välttämättä tunnu automaattisesti turvalliselta. Se voi tuntua odotushuoneelta ennen seuraavaa ongelmaa.

Hän ei ehkä osaa luottaa siihen, että toinen on hiljaa vain siksi, että kaikki on hyvin. Hiljaisuus voi tuntua torjunnalta. Lyhyt viesti voi tuntua merkiltä etääntymisestä. Tavallinen väsymys voi näyttää pettymykseltä.

Tällainen ihminen ei välttämättä etsi draamaa. Hän yrittää ennakoida sitä, koska joskus ennakointi oli tapa selviytyä.

Kun keho on oppinut, että hyvä hetki voi katketa milloin tahansa, se alkaa etsiä merkkejä vaarasta silloinkin, kun vaaraa ei ole.

2. Hylkäämisen pelko tekee pienistäkin muutoksista suuria

Jatkuva varmistelun tarve liittyy usein pelkoon siitä, että toinen lähtee, kyllästyy, suuttuu tai muuttaa mielensä.

Jos tämä pelko on vahva, ihminen ei tulkitse tilanteita neutraalisti. Hän etsii merkkejä siitä, onko suhde turvassa.

Kumppani on väsyneempi kuin tavallisesti.
Ystävä vastaa hitaammin.
Työkaveri ei hymyile samalla tavalla.
Perheenjäsen kuulostaa kiireiseltä puhelimessa.

Toiselle nämä ovat arkisia asioita. Varmistelua tarvitsevalle ne voivat tuntua todisteilta siitä, että jokin on muuttunut.

Siksi hän kysyy. Ei välttämättä siksi, että haluaisi rasittaa toista, vaan koska hänen mielensä tarvitsee uuden vahvistuksen siitä, ettei yhteys ole katkennut.

3. He eivät luota omaan tulkintaansa

Jotkut ihmiset tarvitsevat varmistelua, koska he eivät luota siihen, mitä itse näkevät, tuntevat tai päättelevät.

He voivat kysyä jatkuvasti:

"Ymmärsinkö tämän oikein?"
"Olinko liian suora?"
"Näytinkö typerältä?"
"Oliko se kiusallista?"
"Sanoinhan minä ihan normaalisti?"

Tämä voi johtua esimerkiksi aiemmista kokemuksista, joissa heidän tunteitaan tai havaintojaan on vähätelty. Jos ihminen on usein kuullut olevansa liian herkkä, väärässä, hankala tai liioitteleva, hän voi alkaa epäillä omaa todellisuudentajuaan.

Silloin varmistelu on yritys saada ulkopuolinen lupa luottaa itseensä.

4. Varmistelu helpottaa ahdistusta nopeasti mutta lyhyesti

Varmistelussa on yksi ongelma: se toimii.

Kun ihminen kysyy "ethän ole vihainen?" ja toinen vastaa "en tietenkään", ahdistus laskee. Hetkeksi tulee helpotus. Keho rauhoittuu ja mieli saa todisteen, että kaikki on kunnossa.

Mutta koska helpotus tulee ulkopuolelta, ihminen ei opi rauhoittamaan itseään sisältä käsin. Pian uusi epäilys syntyy, ja varmistelua tarvitaan taas.

Tästä voi tulla kierre. Mitä enemmän varmistelua saa, sitä enemmän sitä alkaa tarvita. Ei siksi, että ihminen olisi tahallaan hankala, vaan siksi, että aivot oppivat käyttämään varmistelua nopeana ahdistuksen lievittäjänä.

Pitkällä aikavälillä se voi kuitenkin heikentää omaa luottamusta: en pärjää epävarmuuden kanssa ilman toisen vahvistusta.

5. He sekoittavat epävarmuuden vaaraksi

Elämään kuuluu väistämättä epävarmuutta. Kaikkiin viesteihin ei vastata heti. Kaikki tunteet eivät ole selkeitä. Kaikki suhteet eivät ole koko ajan täydellisen lämpimiä. Kaikki työtehtävät eivät saa välitöntä palautetta.

Mutta varmistelua tarvitsevalle epävarmuus voi tuntua vaaralta.

Jos hän ei tiedä varmasti, että kaikki on hyvin, hän kokee, että jokin voi olla pahasti pielessä. Siksi hän yrittää poistaa epävarmuuden kysymällä, tarkistamalla, analysoimalla ja hakemalla merkkejä.

Ongelma on, että elämää ei voi koskaan varmistaa täysin. Jossain vaiheessa ihmisen täytyy opetella sietämään pieni määrä epävarmuutta ilman, että se tulkitaan katastrofiksi.

6. He ovat saaneet hyväksyntää vain silloin, kun suorittivat oikein

Varmistelun tarve voi näkyä myös työssä, opiskelussa ja arjen suorituksissa. Ihminen kysyy jatkuvasti, onko jokin varmasti tarpeeksi hyvä.

Taustalla voi olla kokemus siitä, että hyväksyntä on ollut ehdollista. Kehuja tuli, kun onnistui. Rakkautta sai, kun oli helppo, reipas, hyödyllinen tai täydellinen. Virheistä seurasi häpeää tai kylmyyttä.

Aikuisena ihminen voi yhä etsiä merkkejä siitä, onko hän "turvassa" muiden silmissä.

Jos pomo ei anna palautetta, hän pelkää epäonnistuneensa. Jos ystävä ei kehu, hän pelkää olleensa tylsä. Jos kumppani ei osoita hellyyttä heti, hän pelkää olevansa liikaa tai liian vähän.

Tällöin varmistelu ei koske vain yhtä asiaa. Se koskee syvempää kysymystä: kelpaanko vielä?

7. He eivät halua olla taakaksi, mutta päätyvät kysymään silti

Moni jatkuvasti varmistelua tarvitseva häpeää omaa tarvettaan. Hän tietää, että kysyy samaa asiaa uudelleen. Hän tietää, että toinen on ehkä jo vastannut. Hän tietää, ettei varmistelu välttämättä tunnu toisesta kevyeltä.

Silti ahdistus voi tuntua niin voimakkaalta, että kysymys tulee ulos.

Tämä ristiriita tekee tilanteesta vaikean. Ihminen ei välttämättä halua olla riippuvainen toisen rauhoittelusta. Hän vain ei vielä tiedä, miten rauhoittaa itseään muuten.

Siksi pelkkä "lopeta varmistelu" ei yleensä auta. Tarvitaan uusia keinoja sietää ahdistusta ja rakentaa luottamusta.

Miten varmistelun tarvetta voi vähentää?

Ensimmäinen askel on huomata hetki ennen kysymistä. Mitä tunnet kehossa? Onko kyse oikeasta ongelmasta vai ahdistuksen aallosta?

Voit kokeilla viivettä. Sen sijaan että kysyt heti, odota 10 minuuttia. Hengitä, käy kävelyllä, kirjoita kysymys muistiin tai kysy itseltäsi: mitä todisteita minulla oikeasti on siitä, että jokin on pielessä?

Toinen askel on opetella antamaan itselle sama vastaus, jota haet toiselta.

"Voi olla, että kaikki on hyvin, vaikka en saa varmistusta heti."
"En tiedä varmasti, mutta kestän tämän epävarmuuden hetken."
"Yksi hidas vastaus ei tarkoita hylkäämistä."
"Minun ei tarvitse ratkaista tätä paniikin huipulla."

Kolmas askel on puhua tarpeesta rehellisesti läheisille. Ei loputtomana kyselynä, vaan yhteisenä ymmärryksenä: "Minulla on taipumus hakea varmistelua, kun ahdistun. Yritän opetella säätelemään sitä, mutta joskus tarvitsen lempeän muistutuksen."

Miten vastata ihmiselle, joka tarvitsee jatkuvasti varmistelua?

Jos läheinen kysyy jatkuvasti samaa asiaa, se voi väsyttää. Silloin on tärkeää olla sekä lempeä että selkeä.

Voit sanoa:

"En ole vihainen. Huomaan, että tarvitset nyt varmistusta, mutta haluan myös auttaa sinua luottamaan siihen, ettei kaikki muutu yhdestä hiljaisesta hetkestä."

"Rakastan sinua, mutta en pysty vastaamaan tähän samaan kysymykseen kymmeniä kertoja. Voimme hetken rauhoittua yhdessä."

"Ymmärrän, että sinua ahdistaa. Mitä muuta voisit tehdä ennen kuin kysyt tätä uudelleen?"

Tarkoitus ei ole hylätä ihmistä hänen pelkonsa keskelle. Tarkoitus on olla vahvistamatta kierrettä loputtomasti.

Varmistelu ei ole heikkoutta, mutta siihen voi jäädä jumiin

Jatkuva varmistelun tarve kertoo usein siitä, että ihminen kaipaa turvaa. Se ei tee hänestä huonoa, raskasta tai epäonnistunutta. Usein hän on vain oppinut epäilemään rauhaa, itseään tai muiden pysyvyyttä.

Mutta vaikka tarve on ymmärrettävä, se ei aina ole hyödyllinen. Jos varmistelu on ainoa tapa rauhoittua, ihminen jää riippuvaiseksi muiden vastauksista.

Todellinen turva alkaa kasvaa, kun ihminen oppii vähitellen sanomaan itselleen: en tiedä kaikkea varmasti, mutta en ole silti vaarassa.

Se on vaikea mutta vapauttava taito.

Kaiken ei tarvitse olla täysin varmaa, jotta voit olla turvassa

Elämässä ja ihmissuhteissa on aina pieni määrä epävarmuutta. Ihmiset väsyvät, ovat hiljaa, vastaavat myöhemmin, muuttuvat, tarvitsevat omaa aikaa ja ilmaisevat itseään epätäydellisesti.

Se ei automaattisesti tarkoita hylkäämistä.

Jos tarvitset jatkuvasti varmistelua, et ole yksin. Mutta ehkä seuraava askel ei ole saada vielä yksi vakuutus siitä, että kaikki on hyvin. Ehkä seuraava askel on opetella kestämään hetki ilman vakuutusta ja huomata, että maailma ei romahdakaan.

Silloin turva ei enää tule vain toisen sanoista. Se alkaa vähitellen löytyä myös omasta sisältä.