13:59 - 24.02.2009

musiikki / Findance
Jone Nikula etsii Radio Rock Staraa

Radio Rock etsii Jone Nikulan johdolla seuraavaa suomalaista kansainväliset mitat täyttävää rock-bändiä.

Radio Rock Stara alkaa ensi viikolla radioaseman nettisivuilla.

- Koemme että kohderyhmätuntemuksemme antaa meille valmiudet tunnistaa bändi, joka miellyttää suomalaista rockyleisöä. Radio Rockin dominoiva asema rockmediassa mahdollistaa kyseisen bändin esittelyn laajalle yleisölle uskottavassa ympäristössä. Taloudellinen taantuma vaikuttaa myös musiikkibisnekseen ja Radio Rock haluaa olla varmistamassa, että Suomessa annetaan jatkossakin mahdollisuuksia uusille tekijöille, Radio Rockin ohjelmapäällikkö Sami Tenkanen kertoo.

- Alkuvaiheessa keräämme bändeiltä demoja ja ilmiantoja itsestään nettisivujemme Radio Rock Stara -osastolle. Tässä vaiheessa ohjaamme myös kuuntelijoitamme tutustumaan sivuille tulleeseen materiaaliin. Satojen demojen joukosta valitsemme parhaat ehdokkaat seuraavaan vaiheeseen kuulijoiden ohjaaman äänestyskäyttäytymisen perusteella. Seuraavassa vaiheessa parhaat ehdokkaat saavat tuotoksensa myyntiin Radio Rock Storeen ja osa pääsee kesän kynnyksellä järjestettävään finaaliin soittamaan livenä. Finaalin jälkeen aloitamme voittajan kanssa tiiviin studioelämän ja kasaamme kesän aikana tuottamamme levyn valmiiksi, Jone Nikula kertoo kisasta.





artikkelin avainsanat:
Jone Nikula Radio Rock