10:23 - 15.05.2006

/ Findance
Kuolleet Intiaanit tekee ep-tempauksen

Rationaalista ajattelua karttavat Kuolleet Intiaanit julkaisevat 31.5. epäloogisimman ep-kokonaisuuden miesmuistiin. Neljä raitaa sisältävä "4D-EP" julkaistaan rajoitettuna 500 kappaleen painoksena, jonka jokaisella levyllä on uniikki, yhtyeen luottotaiteilija Antti Ruuhelan sekä Tuomas Niemen käsityönä tuottama kansitaide.

Levyllä Kuolleet Intiaanit nostavat silinterihattua erilaisuudelle. Levyn neljä raitaa ovat kukin oma ulottuvuutensa, joiden erilaisuus ja kansien uniikkius nivovat ep:n tiiviiksi kokonaisuudeksi tavalla jollaista tältä aina yllätykselliseltä bändiltä vain voi odottaa.

Ep:n kolme ensimmäistä kappaletta ovat Kuolleiden Intiaanien käsialaa. Niistä ensimmäinen "Kun ei tiedä että tietää että" on melkoinen musiikillinen ja sanoituksellinen iloittelu. Toiselle tasolle päästään "Viimeinen pari ilmasta alas" teoksen psykedeliavivahteiden avulla. Intiaanien osuuden päättää kolmas raita "Keskustelu tuntemattoman kanssa”, joka on kuunnelma.

Antti Ruuhelan Käärmeet -yhtye saattaa temaattisen ep-levyn juhlavaan loppuunsa kiehtovalla "Ramadan yöt" kappaleellaan. Kuvataideakatemiassa opiskeleva Ruuhela on yhtyeen historian alusta alkaen ollut tiiviisti Intiaaniheimon jäsen. Ruuhela on vastannut kaikesta Intiaaneihin liittyvästä graafisesta taiteesta. Tällä ep:llä kuvataiteilija pääsee poikkeuksellisesti maalaamaan kansien lisäksi myös äänimaisemaa.

Kuolleilta Intiaaneilta ilmestyy kakkosalbumi elokuussa. Ep:n kappaleista ainoastaan yksi löytyy myös tulevalta albumilta.





artikkelin avainsanat:
Kuolleet Intiaanit