Kun joku käyttäytyy töykeästi, syyllistävästi tai hyökkäävästi, ensimmäinen reaktio on usein puolustautua. Joskus tehokkaampaa on ottaa askel taaksepäin.

Jokainen tuntee tilanteen, jossa toisen ihmisen sanat jäävät pyörimään päähän tuntikausiksi. Ehkä kyse oli sukulaisesta, työkaverista, ystävästä, pomosta tai ihmisestä, jonka kanssa on pakko olla tekemisissä. Keskustelu jatkuu mielessä vielä kauan sen jälkeen, kun todellinen tilanne on jo ohi.

Huffington Postin julkaisemassa artikkelissa Shannon Bradley-Colleary kuvaa juuri tällaista sisäistä väittelyä. Hän kertoo käyneensä mielessään riitaa ystävän kanssa ruokakaupan jonossa, vaikka ystävä ei ollut edes paikalla. Artikkelin ydin on yksinkertainen: jos joku ihminen on pakko pitää elämässä mukana, hänen käytöksensä ei välttämättä ole sinun syytäsi, mutta oma suhtautumistapasi on ainoa asia, johon voit vaikuttaa.

Kun riitelet päässäsi, toinen ei edes kuule sitä

Moni käyttää valtavasti energiaa henkisiin väittelyihin. Mietit, mitä olisit voinut sanoa. Rakennat täydellisiä vastauksia. Todistat mielessäsi, miksi olit oikeassa ja toinen väärässä.

Ongelma on, että toinen ihminen ei ole tässä keskustelussa mukana. Sinä kannat riidan yksin.

Bradley-Colleary kirjoittaa tilanteesta, jossa ihminen voi olla oikeassa toisen rasittavuudesta. Toinen voi todella olla syyllistävä, marttyyrimainen, tukahduttava tai muuten vaikea. Mutta jos kyse on ihmisestä, jota ei voi kokonaan poistaa elämästä, pelkkä sisäinen raivo ei ratkaise tilannetta.

Ilkeä käytös voi nousta vanhoista haavoista

Artikkelissa käsitellään esimerkkiä naisesta nimeltä Christine ja hänen äidistään Susanista. Susan maksoi usein asioita Christinen puolesta, mutta sai myöhemmin raivokohtauksia, joissa hän syyllisti ja häpäisi tytärtään. Christine jäi päiviksi väittelemään äitinsä kanssa omassa mielessään.

Kirjoittaja tulkitsee, että tällaisen käytöksen taustalla voi olla vanhoja tunnehaavoja. Ihminen on ehkä oppinut lapsuudessa miellyttämään muita säilyttääkseen rauhan, mutta aikuisena sama malli muuttuu katkeruudeksi ja purkautuu väärissä tilanteissa.

Tämä ei tee huonosta käytöksestä hyväksyttävää. Mutta se voi auttaa ymmärtämään, miksi jokin reaktio tuntuu täysin ylimitoitetulta.

Ajatusharjoitus: kuvittele käytöksen takana oleva "vamma"

Bradley-Collearyn ehdottama keino on yllättävän konkreettinen. Hän kehottaa kuvittelemaan, että ilkeästi käyttäytyvällä ihmisellä olisi ollut traumaattinen auto-onnettomuus ja sen seurauksena aivovamma. Aina kun hän raivoaa, syyllistää tai kritisoi, kyse ei olisi sinusta vaan tuosta vammasta.

Tarkoitus ei ole kirjaimellisesti diagnosoida ketään. Kyse on ajatusharjoituksesta, joka auttaa ottamaan etäisyyttä.

Kun et tulkitse kaikkea henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi, sinulla on parempi mahdollisuus pysyä rauhallisena. Et ehkä tunne samanlaista häpeää, tarvetta puolustautua tai pakkoa iskeä takaisin. Voit huomata: tämä on hänen reaktionsa, ei koko totuus minusta.

Myötätunto ei tarkoita rajattomuutta

On tärkeää huomata, että artikkelissa ei kehoteta sietämään mitä tahansa. Christineä neuvottiin ensin asettamaan raja: hänen ei enää kannattanut antaa äitinsä maksaa asioitaan, koska se ruokki syyllisyyden ja räjähdysten kierrettä.

Tämä on olennainen kohta. Myötätunto ilman rajoja voi muuttua alistumiseksi. Rajat ilman myötätuntoa taas voivat muuttua kylmäksi etäisyydeksi.

Toimiva yhdistelmä on tämä: ymmärrän, että käytöksesi voi nousta omista haavoistasi, mutta en silti anna sinun kohdella minua miten tahansa.

Kun et taistele vastaan, tilanne voi rauhoittua

Artikkelissa Susan suuttui myös siitä, kun Christine ei enää ottanut vastaan rahaa. Tällä kertaa Christine ei kuitenkaan lähtenyt mukaan riitaan. Hän kuvitteli tarkkailevansa tilannetta ulkopuolelta, kuin lääkäri potilasta.

Kun Christine ei vastannut hyökkäykseen hyökkäyksellä, Susanin raivo alkoi lopulta laantua. Sen jälkeen Christine pystyi sanomaan äidilleen: "Sinun ei tarvitse antaa minulle rahaa nähdäksesi minut. Rakastan sinua, ja se riittää."

Lause oli yksinkertainen, mutta se muutti tilanteen suunnan. Se ei syntynyt puolustautumisesta vaan rauhallisemmasta tilasta.

Tämä toimii parhaiten ihmisten kanssa, joista et pääse kokonaan eroon

Kaikkien vaikeiden ihmisten kanssa ei tarvitse jatkaa suhdetta. Jos ihminen on väkivaltainen, toistuvasti henkisesti julma tai vaarallinen, etäisyyden ottaminen voi olla välttämätöntä.

Mutta elämässä on myös ihmisiä, joita ei voi vain poistaa: sukulainen, anoppi, pomo, työkaveri, lapsen toinen vanhempi tai läheinen, jonka kanssa suhde on monimutkainen mutta ei täysin katkaistavissa.

Tällaisissa tilanteissa ajatusharjoitus voi auttaa. Se ei muuta toista ihmistä. Se muuttaa sitä, kuinka paljon hänen käytöksensä pääsee kaappaamaan sinun hermostosi.

Älä ota kaikkea itseesi, mutta ota oma rauhasi vakavasti

Ilkeän ihmisen käytös tuntuu usein henkilökohtaiselta, koska se osuu suoraan tunteisiin. Siksi on luonnollista haluta puolustautua, todistaa, selittää ja voittaa.

Mutta joskus oma voima löytyy siitä, ettei lähde mukaan. Hengität, huomaat toisen reaktion, asetat tarvittaessa rajan ja päätät, ettet anna hänen käytöksensä määritellä koko päivääsi.

Jos toinen toimii haavastaan käsin, sinun ei tarvitse tehdä siitä omaa haavaasi.

Rauhallisuus voi olla paras vastaisku

Ilkeän ihmisen sivuuttaminen ei aina tarkoita välinpitämättömyyttä. Se voi tarkoittaa sitä, että et anna hänen vetää sinua samaan tunnekuoppaan.

Kun opit katsomaan vaikeaa ihmistä hieman kauempaa, et ehkä enää jää tuntikausiksi väittelemään hänen kanssaan omassa päässäsi. Se ei tee hänen käytöksestään oikeaa, mutta se palauttaa sinulle jotakin tärkeää: oman tilasi, oman harkintasi ja oman rauhasi.