Äärimmäinen itsenäisyys voi näyttää vahvuudelta, mutta joskus se on opittu suojakeino. Jos lapsena ei voinut luottaa siihen, että joku auttaa, aikuisena voi tuntua turvallisemmalta olla tarvitsematta ketään.

On tervettä osata pärjätä omillaan. Aikuinen ihminen tarvitsee kykyä tehdä päätöksiä, kantaa vastuuta ja seistä omilla jaloillaan. Mutta joskus itsenäisyys menee ääripäähän.

Ihminen ei pyydä apua, vaikka olisi uupunut. Hän ei kerro, vaikka sattuu. Hän ei nojaa kehenkään, vaikka kaipaisi tukea. Hän sanoo: "En tarvitse ketään", vaikka sisällä voi olla syvä pelko siitä, että jos hän tarvitsee, hänet jätetään yksin.

Your Tangon artikkelissa käsitellään hyperitsenäisyyttä eli tilannetta, jossa omillaan pärjäämisestä tulee enemmän suoja kuin vahvuus. Hyperitsenäisyys voi olla traumaperäinen selviytymiskeino: ihminen välttelee avun pyytämistä ja tukeen nojaamista, vaikka sitä olisi tarjolla, koska riippuvuus toisista on joskus tarkoittanut pettymystä, laiminlyöntiä tai satuttamista.

1. "Minut on petetty liian monta kertaa"

Jos ihminen on lapsena tai nuorena joutunut toistuvasti pettymään niihin, joiden piti olla turvallisia, hän voi oppia yhden kovan säännön: älä tarvitse, niin et pety.

Tämä voi näkyä aikuisena niin, että hän vetäytyy heti, kun suhde alkaa tuntua tärkeältä. Hän ei halua odottaa liikaa. Hän ei halua pyytää. Hän ei halua näyttää, että toinen merkitsee paljon.

Ulkopuolelta se voi näyttää kylmyydeltä. Sisältä se voi olla suojautumista.

Kun ihminen on tarpeeksi monta kertaa ojentanut kätensä eikä siihen ole tartuttu, hän voi alkaa pitää yksinäistä pärjäämistä vähemmän kivuliaana vaihtoehtona.

2. "Luottamukseni on rikottu"

Luottamus ei rakennu tyhjästä. Se syntyy toistuvista kokemuksista: joku tulee takaisin, pitää lupauksensa, kuuntelee, pyytää anteeksi ja korjaa, kun mokaa.

Jos lapsuudessa luottamus petettiin, aikuinen voi suhtautua läheisyyteen kuin ansaan. Hän voi ajatella, että ihmiset ovat luotettavia vain siihen asti, kunnes he eivät enää ole.

Silloin avun vastaanottaminen tuntuu riskiltä. Mitä jos toinen käyttää sitä myöhemmin sinua vastaan? Mitä jos hän katoaa? Mitä jos hän väsyy sinuun? Mitä jos hän lupaa mutta ei tulekaan?

Kiintymyssuhdeteorian mukaan varhaiset suhteet hoitajiin vaikuttavat siihen, miten ihminen myöhemmin suhtautuu läheisyyteen, turvaan ja toisiin nojaamiseen. Turvallinen kiintymys rakentuu, kun hoivaaja on riittävän herkkä, vastaava ja johdonmukaisesti saatavilla.

3. "Olen joutunut selvittämään kaiken yksin"

Joillekin ihmisille omillaan pärjääminen ei ole ollut valinta vaan pakko.

He ovat joutuneet lapsena selvittämään tunteitaan, pelkojaan, koulua, perheen kriisejä tai arjen vastuita ilman turvallista aikuista. Kun apua ei tullut, he oppivat olemaan oma tukensa.

Tällainen selviytyminen voi tehdä ihmisestä osaavan, tehokkaan ja ulospäin vahvan. Mutta samalla se voi tehdä avun pyytämisestä lähes mahdotonta.

Lapsuuden emotionaalinen laiminlyönti voi näkyä aikuisuudessa vaikeutena luottaa muihin ja päästää toisia lähelle. PsychCentralin mukaan se voi myös lisätä masennuksen ja ahdistuksen riskiä sekä vaikeuttaa läheisiä suhteita.

Ihminen ei siis aina sano "pärjään kyllä" siksi, että kaikki olisi hyvin. Joskus hän sanoo sen siksi, ettei hän osaa kuvitella muuta vaihtoehtoa.

4. "Tunnen hylkäämisen ja torjutuksi tulemisen kivun"

Hylkäämisen haava voi tehdä läheisyydestä ristiriitaista. Ihminen kaipaa yhteyttä, mutta samalla pelkää sitä.

Jos hän päästää toisen lähelle, toinen voi lähteä. Jos hän ei päästä, kukaan ei pääse satuttamaan samalla tavalla.

Tämä voi johtaa käytökseen, jossa ihminen vetäytyy ennen kuin toinen ehtii vetäytyä. Hän voi sanoa, ettei tarvitse ketään, vaikka oikeasti hän pelkää tarvitsevansa liikaa.

HelpGuiden mukaan turvaton kiintymyssuhdemalli voi aikuisuudessa näkyä esimerkiksi vaikeutena luoda yhteyttä muihin, läheisyyden välttelynä tai pelokkuutena ja ahdistuksena ihmissuhteissa.

Hylkäämisen pelko voi siis naamioitua riippumattomuudeksi. Ihminen ei välttämättä ole välinpitämätön. Hän on ehkä vain oppinut, että torjutuksi tuleminen sattuu vähemmän, jos ehtii ensin sulkea oven itse.

5. "Minulla ei ollut ketään, johon voisin luottaa"

Jos lapsuudessa ei ollut vakaata ihmistä, johon nojata, aikuinen voi kokea maailman paikkana, jossa jokainen lopulta selviää yksin.

Tällainen ihminen voi olla erittäin hyvä auttamaan muita mutta huono ottamaan apua vastaan. Hän voi antaa neuvoja, järjestää asioita, kantaa muiden huolia ja olla se, johon muut luottavat. Mutta kun hänen oma vuoronsa tulisi nojata johonkuhun, hän perääntyy.

Hän ei välttämättä usko, että tuki on oikeasti saatavilla. Vaikka joku sanoisi "soita milloin vain", hän ei soita. Ei siksi, ettei hän tarvitsisi. Vaan siksi, että tarvitseminen tuntuu liian vaaralliselta.

Silti ihmiset tarvitsevat yhteyttä. The Guardianin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan hyperitsenäisyys voi tuoda menestystä ja hallinnan tunnetta, mutta se voi myös johtaa uupumukseen, eristäytymiseen ja vaikeuksiin muodostaa läheisiä suhteita.

6. "Minun piti aina olla vahva ja luotettava"

Joidenkin lasten täytyy kasvaa liian nopeasti. Heistä tulee perheen rauhoittelijoita, sisarusten hoitajia, vanhemman kuuntelijoita tai käytännön asioiden järjestäjiä.

Tätä kutsutaan parentifikaatioksi. Se tarkoittaa tilannetta, jossa lapsi ja hoivaaja vaihtavat rooleja, ja lapsi joutuu kantamaan aikuiselle kuuluvia vastuita, kuten huolehtimaan sisaruksista tai säätelemään vanhemman tunnetilaa.

Aikuisena tällainen ihminen voi olla äärimmäisen vastuullinen. Hän osaa pärjätä, organisoida, ennakoida ja olla muiden tukena. Mutta hän voi myös ajatella, ettei hänellä ole lupaa romahtaa, pyytää tai tarvita.

Jos lapsena sai hyväksyntää olemalla vahva, aikuisena heikkouden näyttäminen voi tuntua häpeälliseltä. Siksi hän sanoo "ei tässä mitään", vaikka kaikki sisällä pyytäisi, että joku huomaisi.

Hyperitsenäisyys ei ole sama asia kuin terve itsenäisyys

Terve itsenäisyys tarkoittaa, että ihminen kykenee toimimaan omillaan mutta osaa myös ottaa vastaan tukea. Hän voi tehdä päätöksiä itse, mutta ei koe apua uhkana.

Hyperitsenäisyys taas on jäykempää. Se sanoo:

En saa tarvita.
En saa pyytää.
En saa olla taakka.
En saa luottaa liikaa.
En saa näyttää, että sattuu.

Tämä voi näyttää ulospäin vahvuudelta, mutta sisältä se voi olla hyvin yksinäistä.

Tärkeä ero on siinä, onko itsenäisyys valinta vai pakko. Jos osaat olla yksin mutta voit myös nojata toiseen, kyse on vapaudesta. Jos et pysty nojaamaan kehenkään, vaikka haluaisit, kyse voi olla suojamuurista.

Miten hyperitsenäisyydestä voi alkaa toipua?

Ensimmäinen askel ei ole pakottaa itseä luottamaan kaikkiin. Se ei olisi viisasta eikä realistista. Ensimmäinen askel on huomata, missä kohtaa "en tarvitse ketään" ei ole enää totuus vaan vanha puolustus.

Toinen askel on harjoitella pieniä, turvallisia riippuvuuden hetkiä. The Guardianin artikkelissa tätä kuvataan "mikro-riippuvuudeksi": pieniksi teoiksi, joissa ihminen pyytää tai vastaanottaa tukea hallittavalla tavalla.

Se voi tarkoittaa, että pyydät ystävää auttamaan yhdessä asiassa. Kerrot kumppanille, että päivä oli raskas. Annat jonkun tarjota kyydin. Vastaat rehellisemmin, kun joku kysyy, mitä kuuluu. Otat vastaan kehun ilman että torjut sen.

Pieni tuki voi tuntua aluksi suurelta. Juuri siksi sen pitääkin olla pieni.

Kaikkia ei tarvitse päästää lähelle, mutta jonkun pitäisi päästä

Jos olet oppinut, että ihmiset pettävät, katoavat tai vaativat liikaa, on ymmärrettävää, että pidät etäisyyttä. Suojasi on ehkä auttanut sinua selviytymään.

Mutta sama suoja voi myöhemmin estää sinua saamasta sitä, mitä olisit tarvinnut jo kauan sitten: turvallista yhteyttä.

Kaikkia ei tarvitse päästää lähelle. Luottamus ansaitaan. Mutta jos kukaan ei koskaan saa tulla lähelle, haava jää yksin kantajan harteille.

Ihminen ei ole heikko siksi, että tarvitsee muita. Se on yksi inhimillisimmistä asioista meissä.

"En tarvitse ketään" voi tarkoittaa "pelkään tarvita"

Kun joku sanoo, ettei tarvitse ketään, lauseen alla voi olla paljon muutakin kuin ylpeyttä. Siellä voi olla pettymyksiä, torjutuksi tulemista, liian varhaista vastuuta, yksin selviytymistä ja kokemus siitä, ettei tukea kannata odottaa.

Siksi tällaista ihmistä ei kannata heti tuomita kylmäksi. Usein hän on vain rakentanut itselleen tavan pysyä turvassa.

Mutta turvallisuus ilman yhteyttä muuttuu helposti yksinäisyydeksi.

Todellinen vahvuus ei ole sitä, ettei koskaan tarvitse ketään. Se voi olla sitä, että uskaltaa vähitellen valita ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitse selvitä aivan yksin.