Lapsuudessa koettu emotionaalinen laiminlyönti (CEN, Childhood Emotional Neglect) ei ole aina suoranaista väkivaltaa tai hylkäämistä. Se voi tapahtua hyvinkin ”normaalin” näköisessä perheessä, jossa ei puutetta ollut ruuasta tai vaatteista – mutta tunteita ei koskaan kohdattu, huomioitu tai arvostettu.

Psykologi Jonice Webbin mukaan monet aikuiset elävät tämän näkymättömän kokemuksen varjossa – tuntematta täysin miksi he kokevat itsensä rikkinäisiksi tai vääränlaisiksi. Your Tangon artikkelin mukaan seuraavat seitsemän merkkiä voivat paljastaa, että henkilö kasvoi ilman sitä rakkautta ja emotionaalista turvaa, jota jokainen lapsi ansaitsee.

1. He tuntevat jatkuvaa tyhjyyttä

Tyhjyyden tunne voi ilmetä fyysisenä tunteena rinnassa tai kurkussa – tai yleistilana, jossa mikään ei tunnu miltään. Taustalla on usein kokemus siitä, ettei ole koskaan tullut kohdatuksi aidosti tunteineen. Se ei ole vain surua – se on tunne siitä, että jokin tärkeä puuttuu sisältä.

2. He pelkäävät riippuvuutta toisista ihmisistä

Ihminen, joka on oppinut selviämään yksin, saattaa kokea avun pyytämisen tai läheisyyden tarpeen häpeällisenä. Hän ei uskalla nojata toisiin, koska ei koskaan oppinut, että siihen olisi lupa. Samalla tämä etäisyys estää syvien ihmissuhteiden syntymistä.

3. He katsovat itseään vääristyneen linssin läpi

Kun lapsuudessa ei saanut palautetta siitä, kuka on tai mitä osaa, aikuisena oma identiteetti jää hataraksi. Tällöin ihminen ei välttämättä tiedä, mitä hän haluaa, mihin hän uskoo tai missä on hyvä. Hän elää jatkuvassa epävarmuudessa itsestään.

4. Heiltä puuttuu myötätunto itseään kohtaan

Moni, joka kasvoi ilman emotionaalista rakkautta, on armoton itseään kohtaan. Hän ymmärtää toisten murheet ja kuuntelee muiden ongelmia – mutta ei uskalla paljastaa omiaan. Sisäinen ääni on usein kriittinen ja syyttävä, koska lempeyttä ei koskaan opittu.

5. He kantavat häpeää, syyllisyyttä ja itsevihaa

”Olen viallinen.” ”Tämä on minun syytäni.” Tällaiset ajatukset voivat tulla esiin pienimmästäkin virheestä tai negatiivisesta tilanteesta. Lapsi, joka ei saa tunteilleen vastakaikua, oppii uskomaan, että hänen tarpeensa ja tunteensa ovat väärin – ja että hän itse on väärä.

6. He tuntevat olevansa perustavanlaatuisesti viallisia

Tämä ei ole pelkkää epävarmuutta – vaan syvä sisäinen kokemus siitä, ettei ole hyväksytty tai rakastettu sellaisena kuin on. Tällöin pienikin kritiikki tuntuu murskaavalta, ja kehut hämmentävät, koska ne eivät tunnu todelta.

7. Heillä on vaikeuksia tunnistaa ja ilmaista tunteitaan

Jos kotona ei saanut näyttää surua, vihaa tai rakkautta – aikuisena näitä tunteita voi olla vaikea tunnistaa tai sanallistaa. Tunteet tuntuvat hämmentäviltä ja vierailta, eikä niitä osata käyttää suunnanantajina elämässä.

Mutta tässä tulee hyvä uutinen: kuten Jonice Webb muistuttaa, on mahdollista parantua. Kun tunnistat, että kyse ei ole omasta viasta vaan lapsuuden olosuhteista, voit alkaa rakentaa yhteyttä tunteisiisi ja arvoosi ihmisenä.

Tunteesi ovat todellisia. Ne merkitsevät. Ja sinä itse – sinä merkitset.