15:15 - 03.12.2007 / Findance
Rock-tähti sanoo ei bändäreille - mies on väsynyt
Kaiser Chiefs -yhtyeen keulakuva Ricky Wilson kertoo The Sunissa "tuikitärkeän" tiedon kiertue-elämästään.
Brittirokkari kertoo, että keikat ovat niin kuluttavia, että hän joutuu kieltäytymään bändäreistä, joita yhtyeelle ilmeisesti olisi kovastikin tarjolla. Wilson jatkaa, että vaikka kiertäminen on hienoa, niin kuusi kuukautta tien päällä saa miehen jo kaipaamaan kotia.
Yli miljoona kappaletta edellistä albumiaan, Yours Truly, Angry Mob, myynyt yhtye julkaisee kolmannen levynsä ensi vuonna.
artikkelin avainsanat:
Kaiser Chiefs
Kaiser Chiefs
