Lordi lunasti kaikki odotukset Ateenassa järjestyissä Eurovisionin laulukilpailuissa. Lordi niittasi Suomelle peräti 292 pistettä, joka on samalla kaikkien aikojen piste-ennätys.
Käsittämätön pistesaalis kerättiin seuraavasti:
12 - Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti,
Viro, Englanti, Puola & Kreikka
10 - Andorra, Kroatia, Liettua, Irlanti,
Saksa & Espanja
8 - Slovenia, Latvia, Belgia, Sveitsi, Venäjä & Ranska
7 - Serbia Montenegro, Malta, Hollanti, Ukraina, Valko-Venäjä,
Bosnia Herzegovina, Israel & Turkki
6 - Portugali & EJT Makedonia
5 - Kypros & Bulgaria
4 - Romania
Suomi sai täydet 12 pistettä siis Pohjoismaiden ja Viron lisäksi Englannilta, Puolalta ja kisojen isäntämaa Kreikalta. Vain Armenia, Monaco ja Albania jättivät Suomen pisteittä.
Suomen jälkeen toiseksi sijoittui Venäjä (248) ja kolmanneksi Bosnia Herzegovina (229). Voiton myötä Suomi järjestää ensi vuoden Eurovisionin laulukilpailut. Maanantaina (päivitys: päivä siirtynyt loppuviikkoon) puolestaan Helsingissä on luvassa kansanjuhlat, jollaiset Suomessa on todennäköisesti nähty viimeksi jääkiekon MM-kullan jälkeen vuonna 1995.
Uutisen kirjoittajalla on kuitenkin tällä hetkellä sen verran hilpeä tunnelma, että mikä olisikaan parempi tapa päättää asiallinen uutinen kuin irvailla Lordin epäilijöiden kustannuksella:
http://www.tuubi.net/axe/lapsi_lordi.jpg
http://yrde.arkku.net/lordimummo.jpg
Lordi
