Huippusuoritus ei vaadi ihmisyyden uhraamista – psykologi erottaa kasvun kivun haitallisesta kärsimyksestä

Urheilussa ja työelämässä uhrauksia pidetään helposti sitoutumisen mittana. Organisaatiopsykologin mukaan kestävä huippusuoritus syntyy olosuhteista, joissa ihminen voi myös palautua, oppia ja pyytää apua.

Huippusuoritukseen liitetään sitkeys, toisto, kuri ja kyky jatkaa silloinkin, kun tekeminen tuntuu vaikealta. Samalla vaativissa ympäristöissä voidaan oppia, että lepo on heikkoutta, avun pyytäminen kyvyttömyyttä ja kipu todiste sitoutumisesta.

Psychology Todayn artikkelissa organisaatiopsykologi ja entinen Kanadan maajoukkueurheilija Katrina Monton pohtii, miksi ihmisyyden tarpeet nähdään niin usein poikkeuksellisen suorituksen esteinä. Hän kertoo itse oppineensa urheilijana hiljentämään tarpeensa ja jatkamaan, vaikka tavoittelu söi turvallisuutta sekä psyykkistä ja fyysistä terveyttä.

Kulttuuri opettaa, mitä menestys muka vaatii

Suoritusympäristön säännöt eivät aina ole kirjallisia. Ihmiset tarkkailevat, kuka saa arvostusta, mistä rangaistaan ja mitä menestyjät näyttävät sietävän. Vähitellen uupumus voi alkaa näyttää kunnianhimolta ja vaikeneminen ammattimaisuudelta.

Sama tarina toistuu eri aloilla eri muodossa. Urheilussa puhutaan kivun kautta etenemisestä, lääketieteessä erittäin pitkistä työvuoroista ja teknologia-alalla jatkuvasta suorittamisesta. Taustalla on oletus, että tärkeän asian eteen pitäisi olla valmis kestämään lähes mitä tahansa.

Epämukavuus ei ole sama asia kuin kärsimys

Monton ei kiistä vaativuuden merkitystä. Vaikean taidon kehittäminen vaatii keskittymistä, rohkeutta, harjoittelua, uhrauksia ja epämukavuuden sietämistä. Kasvu tuntuu usein raskaalta juuri siksi, että ihminen venyttää osaamisensa rajoja.

Eri asia on järjestelmän tuottama kärsimys. Vapaaehtoinen luopuminen tärkeän tavoitteen vuoksi ei ole sama kuin oppi, jonka mukaan oma turvallisuus, terveys tai identiteetti on uhrattava, jotta saisi kuulua joukkoon.

Rajan tunnistaminen on vaikeaa, jos ympärillä kaikki pitävät uhrausta normaalina. Silloin ihminen voi vaatia itseltään samaa kuin ympäristö vaatii ja huomata hinnan vasta, kun uupumus on arkea, ihmissuhteet jääneet sivuun tai oma identiteetti kaventunut suorituksen ympärille.

Kasvin ongelmaa ei ratkaista käskemällä sitä yrittämään

Artikkelissa käytetään kasvivertausta. Kun kasvi ei voi hyvin, huomio kiinnitetään valoon, veteen ja kasvutilaan. Suoritusympäristössä ihminen sen sijaan lähetetään helposti harjoittelemaan lisää resilienssiä ja stressinhallintaa ilman, että työpaikan tai valmennuksen olosuhteita arvioidaan.

Tämä ei poista yksilön vastuuta omasta harjoittelustaan. Se laajentaa kysymystä: onko järjestelmä suunniteltu niin, että ihminen voi onnistua siinä kestävästi?

Jatkuva näyttötilanne estää oppimista

Monton viittaa suoritusparadoksiin. Jos kaikki aika käytetään osaamisen todistamiseen, oppimiselle jää liian vähän tilaa. Kehittyminen edellyttää kokeiluja, virheitä, palautetta ja harjoittelua, jossa jokainen hetki ei ratkaise ihmisen arvoa tai asemaa.

Palautuminen, läheiset ihmissuhteet ja suorittamisen ulkopuolinen identiteetti eivät ole häiriötekijöitä. Ne ylläpitävät niitä voimavaroja, joiden varassa ihminen pystyy palaamaan vaativaan tekemiseen.

Psychology Todayn kirjoittajan mukaan huippusuorituksen inhimillistäminen ei tarkoita vaatimustason laskemista. Se tarkoittaa tarkempaa harkintaa siitä, mitä ihmisiltä pyydetään, miksi sitä pyydetään ja millaiset olosuhteet antavat heille mahdollisuuden tuoda koko osaamisensa käyttöön.