Zarkus Poussan kakkossinkku Paljon julkaistaan keskiviikkona 12.10. Sinkulla on mukana myös Zarkuksen debyyttialbumille Love Tracks tuleva biisi Sielu. Niin ikään singlellä on In The Desert -video Zarkuksen viime vuonna ilmestyneeltä Vol 1 -EP:ltä.
Rytmin sulttaanin hymyn ja hyvän fiiliksen nostattava esikoislevy Love Tracks julkaistaan 26.10. Levyllä on neljä suomenkielistä ja kuusi englanniksi laulettua kappaletta. Esimaistiaisia albumilta kuultiin jo toukokuisella kiitoksia keränneellä Honey-singlellä.
Plastinka Recordsin julkaisemasta Love Tracks-albumista on tulossa myös vinyyliversio. Syksyn edetessä on luvassa vielä Zarkuksen ja Jussi Kemppaisen tekemä Huudetaan -video.
Zarkus on soittanut mm. Giant Robotin, Hemma Beastin, Rinneradion, Anna-Mari Kähärän ja Pekka Kuusiston kanssa. Monipuolinen mies on nähty myös teatterilavoilla ja televisiossa.
teksti: tiedote
Zarkus
