13:51 - 22.09.2008

musiikki / Findance
Suomen metalliskene taas yhtä bändiä köyhempi

Kotimainen metalliyhtye Misery Inc. on lopettanut toimintansa. Vuonna 2001 perustettu yhtye julkaisi kolme albumia, joista viimeisin BreedGreedBreed julkaistiin Johanna Kustannuksen kautta viime vuonna.

Misery Inc. kertoo kotisivuillaan:

"Tuskastuneena ja turhautuneena jatkuviin kokonpanon muutoksiin olemme päät painuksissa päättäneet antaa Misery Inc.:ille lopetuspiikin eli niskalaukauksen eli päättää viimeisen yhtiökokouksen. Päätöksemme osoittaa meillä vielä olevan enemmän pelisilmää kuin Jari Litmasella jonka lopetuspäätöstä on odotettu jo kymmenen vuotta. Orkesterimme haluaa kiittää kaikkia meitä pyyteettömästi auttaneita ihmisiä ja yhteistyökumppaneita, sekä ennen kaikkea keikoille raahautuneita ja levyjä ostaneita faneja."





artikkelin avainsanat:
Misery Inc.