RMJ otti reippaasti takkiin
Ilta-Sanomien mukaan Raumalta Poriin siirretty juhannusfestivaali RMJ aiheutti järjestäjille noin 100 000 euron tappiot.
- Vielä ei ole tarkkoja lukemia, mutta takkiin tuli korkeintaan 100 000 euroa. Tapahtuman muuttamisesta tulee aina synnytyskustannuksia. Emme tavoitelleetkaan suurta voittoa, mutta toki odotimme, että pääsisimme omillemme, Speed Promotionin Kalle Keskinen kertoo Ilta-Sanomille.
Keskinen uskoo, että ensi vuonna Porin RMJ löydetään paremmin.
- Tulemme palaamaan ensi kesänä aiempien vuosien tapaan ison kansan musiikkiin. Lisäksi haluamme tuoda leirintäalueen hyvän fiiliksen aitojen sisälle. Käytännössä se tarkoittaa, että asiakkaat saisivat tuoda omat juomat festarialueelle. Neuvottelemme asiasta viranomaisten kanssa.