Pendulumin vaikea kakkosalbumi

Suomessa viimeksi joulukuussa esiintynyt Pendulum julkaisi juuri toisen albuminsa In Silico.
Yhtye kertoo NME:ssä, että he lähtivät työstämään albumia sillä asenteella, että se on helppo tehdä, emmekä tule puhumaan vaikeasta toisesta albumista.
- Se oli viisi kertaa vaikeampaa kuin olisimme ikinä uskoneet. Aliarvioimme työn määrän siihen, että siitä tulisi sellainen kuin haluamme. Mielestäni kuitenkin saavutimme sen, joten toivottavasti siitä nautitaan.
Merkitse itsesi artistin "Pendulum" faniksi!