action / crime comedy edm horror naiskauneutta scifi / fantasy superhero tech for MEN oudoimmat suosituimmat

Perheenäiti koukussa virtsansa juomiseen

16.03.2012 / klo 09:08 / maailmalta

Juuri kun pääsimme kertomaan 20-vuotiaan riippuvuudesta bensiinin juomiseen, TLC-kanavan Outo riippuvuus pistää tänä viikonloppuna mahdollisesti vielä paremmaksi.

Carrie on ollut nimittäin neljä vuotta koukussa oman virtsansa juomiseen. Perinteisen lasista juomisen lisäksi hän nauttii virtsaansa nenän kautta nenänhuuhtelukannun avulla. Hän kuluttaa uudelleen lähes kaikki virtsaamansa nesteet.

- Ensimmäistä kertaa, kun join virtsaani, en oksentanut. Se ei ollut kauheaa, joten ajattelin pystyväni tekemään sitä. Nyt se maistuu erilaiselta kuin neljä vuotta sitten.

Carrie valitseekin ravintonsa tätä nykyä sen perusteella, miten se vaikuttaa virtsan makuun.

Lisäksi hän on keksinyt muita käyttötapoja virtsalleen: Carrie pesee säännöllisesti hampaansa virtsalla ja hän hivelee sitä myös vartaloonsa.