Englannissa on käynnissä parhaillaan Big Brother -sarjan kahdeksas tuotantokausi. Tänä vuonna show aloitettiin pelkillä naiskilpailijoilla ja miehet marssivat taloon vasta myöhemmin. Aiempina vuosina nähdyt suuret persoonallisuudet ovat kuitenkin puuttuneet paria kilpailijaa lukuun ottamatta.
Katsojaluvut ovatkin laskeneet lähelle sarjan historian pohjalukemia. Katsojia on kuitenkin herätelty onnistuneesti lukuisin juonikääntein.
Suomalaisittain mielenkiintoinen yksityiskohta koettiin viime viikolla, kun talossa romanttisissakin tunnelmissa viihtynyt Chanelle pistettiin puhumaan suomea. Suomen lisäksi humoristista maailmanparannusta suoritettiin myös ruotsiksi, kreikaksi ja nepaliksi.
Chanellen näyte suomen kielestä on nähtävissä YouTubessa:
