Lapsi ei valehtele, koska haluaa olla paha – hän valehtelee, koska pelkää.
The Mind’s Journal -blogin mukaan rehellisyys syntyy luottamuksesta, ei pelosta. Vanhemman reaktiot määrittävät, saako lapsi olla totuudellinen.
Rehellisyyden ja empatian opettaminen alkaa jo varhaislapsuudessa. Mutta kuten The Mind’s Journal kertoo Terri Knuthin artikkelissa, totuuden kertominen ei synny pakolla – vaan turvallisuudesta. Tutkimusten mukaan pelolla ja tuomitsemisella kasvatettu lapsi oppii piilottamaan totuuden, ei kertomaan sitä.
Valehtelun juuri on pelko – ja pelko syntyy reaktiivisuudesta
Lapsi ei synny valehtelijaksi. Kun vanhempi reagoi suuttumuksella ja rangaistuksella – esimerkiksi huutaa rikotusta esineestä – lapsi oppii yhdistämään rehellisyyden rankaisuun. Tällöin valehtelu ei ole pahuuden merkki, vaan selviytymiskeino.
Cambridgen yliopiston tutkimus vuodelta 2010 osoitti, että nuorten ja vanhempien välinen luottamus on ratkaisevaa rehellisyydelle: “Luottaa tarkoittaa, että voi kertoa totuuden.”
Reaktiivisuus lisää valehtelua – rauhallisuus tuo esiin totuuden
Esimerkkitapauksessa kirjoittaja kysyy viisivuotiaalta, oliko tämä nipistänyt siskoaan. Tyttö kieltää ja katsoo pois. Mutta kun kysymys esitetään kolmannen kerran rauhassa ja syyttämättä – tyttö vastaa kyllä ja pyytää anteeksi.
Yksinkertainen muutos aikuisen tunnetilassa loi tilan, jossa lapsi uskalsi kertoa totuuden. Tutkimus Journal of Adolescencessa osoitti, että positiivinen ja kannustava vanhemmuus vähentää nuorten taipumusta valehdella.
Rehellisyys ei synny pakosta – vaan vapaudesta valita
Pakottaminen ei opeta empatiaa – mutta valinnanvapaus opettaa. Kun lapselle annetaan tilaa valita itse, hän oppii kokemuksen kautta. "Kiitos että olit rehellinen" voi olla tehokkaampaa kuin rangaistus.
Tutkimus Social Development -lehdessä vuodelta 2003 osoitti sukupolvien ketjun, jossa vihamielinen kasvatus johtaa lasten negatiiviseen tunne-elämään – ja valehteluun.
Rehellisyys alkaa aikuisen rehellisyydestä
Aikuinen voi myöntää, ettei tiedä aina oikeaa tapaa toimia. Kun sanoo ääneen: “En oikeastaan tiedä, mitä tehdä”, se avaa oven uudenlaiselle viisaudelle – sekä lapsessa että aikuisessa. Rehellinen, avoin asenne luo ilmapiirin, jossa lapsikin uskaltaa olla rehellinen.
Lopuksi
Rehelliset ja empaattiset lapset eivät synny sattumalta – he kasvavat turvallisessa ilmapiirissä, jossa totuus ei johda rangaistukseen vaan ymmärrykseen.
Pienet sanat, rauhallinen läsnäolo ja hetki pysähtymistä voivat muuttaa valehtelun tarpeen luottamukseksi.
“Annamme lapsillemme sen, mitä toivoisimme itse saavamme.”