Ihmisen ei ole normaalia olla jatkuvasti väsynyt. Se voi johtua joskus esimerkiksi hoitamattomsta uniapneasta, tai joskus vaikkapa vitamiinin puutoksesta. Suomalaisilla on ainakin yksi vitamiini, jota kansalaiset saavat usein liian vähän.
Kyseinen vitamiini on folaatti. Jos ravinto on liian yksipuolista, puutostila voi syntyä. Lisäksi folaatti tarvitsee imeytyäkseen B12-vitamiinia, joten myös sen saanti täytyy olla kunnossa.
Riskiryhmässä ovat erityisesti naiset sekä raskaana olevat ja imettävät naiset, ja folaatti on tärkeää varsinkin raskauden alussa. Henkilöllä voi olla myös imeytymishäiriö kuten keliakia, joka voi näkyä folaatin puutoksena.
Folaatin puutos aiheuttaa monenlaista vaivaa päivittäiseen elämään. Alla lainaus oireista sivustolta Puhti.fi [lähde]:
- väsymys
- megaloblastinen anemia
- ruuansulatuskanavan solujen vaurioitumisesta johtuva ravintoaineiden imeytymisen heikkeneminen
- immuunipuolustuksen heikkeneminen
- ihomuutokset
- lihasheikkous
- kasvun hidastuminen
- hermosto-oireet
- suun limakalvomuutokset
- masennusoireet ja alakuloinen mieli
- suun ja kielen haavaumat
- makrosyyttinen anemia
- hengenahdistus
- raajojen heikkous ja tuntohäiriöt (perifeerinen neuropatia)
- muistihäiriöt
- päänsärky
- ärtyisyys
- käytöshäiriöt
- sekavuus
Folaatin puutokselle on olemassa testi. Sitä voi pyytää omalta lääkäriltään.
Folaatin lähteitä ovat ainakin seuraavat ruoat:
- maksaruoat
- täysjyväviljat
- kasvikset (erityisesti tummanvihreät kuten parsa)
- hedelmät (erityisesti guava, kiivi, granaattiomena, appelsiini ja greippi)
- marjat (erityisesti hilla, vadelma, mansikka ja puolukka)
- pavut
- soijajauho- ja rouhe
- munuainen
- kikherne
- persilja
- punajuuri
