Japanilaisessa Tohokun yliopistossa tutkittiin wasabia, raportoi CBS News.
Tutkimusta johtanut Rui Nouchi on ikääntymisen ja syöpien asiantuntija. Hän kertoi CBS Newsille, tutkimuksen tulokset ylittivät heidän odotuksensa.
- Tiesimme aiempien eläinkokeiden perusteella, että wasabissa on terveyshyötyjä, Nouchi kertoi.
Se oli kuitenkin yllätys tutkijoille, miten dramaattisia vaikutuksia wasabin nauttimisella oli.
Toinen ryhmä sai wasabiuutetta ja toinen ei
Wasabin tärkein aktiivinen ainesosa on 6-MSITC-niminen biokemiallinen aine, joka on tunnettu antioksidanttisista ja tulehdusta ehkäisevistä ominaisuuksistaan. Nouchin mukaan vastaavia ominaisuuksia on vain pienellä osalla kasvikuntaa.
Yliopiston tutkimukseen osallistui 72 tervettä, 60-80-vuotiasta koehenkilöä. Puolet heistä otti 100 milligrammaa wasabi-uutetta nukkumaan mennessä, ja loput saivat lumelääkettä.
Kolmen kuukauden kuluttua wasabiuutetta saanut ryhmä kirjasi "merkittävän" parannuksen kahdessa kognition osa-alueessa, työmuistissa eli lyhytkestoisessa muistissa ja pidempikestoisessa episodimuistissa. Parannusta havaittiin myös ainakin kielellisissää taidoissa ja yksinkertaisten tehtävien suorittamisessa.
Kilohinta on huimaavan kova - eikä "wasabi" välttämättä ole wasabia
Japanissa kasvavaa wasabi-kasvia eli maustekrassia on vaikea viljellä. Kasvin kasvattaminen kestää lähes kaksi vuotta, ja se vaatii tarkat lämpötila-, varjo-, sora- ja vesiolosuhteet. Se voi maksaa jopa 200 euroa kilo.
Joskus wasabi ei ole wasabia lainkaan, sillä Suomessakin wasabina tarjoillaan usein värjättyä piparjuurta [lähde].
