Pixabay
02:40 - 23.06.2022 / viihde / Tuija Mehtätalo
Nukahda luonnollisten unilääkkeiden avulla

Monilla on vaikeuksia nukahtaa ja siksi moni joutuu ottamaan sen takia unilääkkeitä. Jos ei halua käyttää lääkkeitä, on olemassa myös luonnollisia lääkkeitä, jotka eivät tietysti ole oikeita lääkkeitä. Niiden avulla uni saattaa tulla normaalia helpommin. Jos yksi näistä alla olevista ei toimi, kokeile muita listan luonnollisia unilääkkeitä.

8 luonnollista unilääkettä

Tässä on monta keinoa kokeilla, tulisiko uni paremmin. Kaikki ei sovi kaikille eikä edes onnistu kaikilta, mutta kokeile näistä sinulle sopivilta kuulostavia keinoja saada helpommin unenpäästä kiinni.

1. Jos sinulla on lemmikki, esimerkiksi koira, voi lemmikin vieressä nukkuminen toimia hyvänä unilääkkeenä.


2. Haistele laventelia, joka rauhoittaa ja rentouttaa, joista on hyötyä unensaannissa.

3. Rohtovirmajuurta on käytetty pitkään unilääkkeenä. Siitä tehdään esimerkiksi teetä.

4. Saksalaista kamomillaa on käytetty unilääkkeenä kautta aikojen. Siitä tehdään myös teetä, mutta sitä voi ottaa kapseleinakin.

5. Kärsimyskukkakin voi auttaa nukahtamisessa. Sitäkin juodaan teen muodossa, mutta sitä otetaan myös uutteina.


6. Humalaakin käytetään nukahtamisen apuna. Se toimii parhaiten, jos tarkoitus on nukahtaa, alkoholittomassa oluessa tai teessä.

7. Jos on magnesiumin puutos, se voi lisätä nukahtamisvaikeuksia.

8. Joissakin elintarvikkeissa on glysiiniä, joka voi myös edesauttaa nukahtamisessa.

Toivottavasti saat näiden avulla jo tänä iltana paremmin unenpäästä kiinni.

Lue myös: Miten saada unta? Kahdeksan vinkkiä stressaavaankin elämäntyyliin