IF Vakuutus
06:10 - 05.07.2021 / viihde / Findance
Tiedätkö yleisimmät syyt etenkin aloittelijan venevahinkoon? Näin vältät haverit vesillä

Ifin korvaamat veneilyvahingot lisääntyivät yli kolmanneksella kesällä 2020. Tämän kevään vauhdikas vene- ja venevakuutuskauppa ennustavat alkavasta kesälomakaudesta jo toista perättäistä veneilyn huippusesonkia. If kokosi erityisesti kokemattomien veneilijöiden tyypilliset vahingot ja vinkit niiden välttämiseen.

Viime kesä oli koronarajoitusten ja hyvien säiden vuoksi ennätyksellisen vilkas veneilykesä ja liikkeellä oli poikkeuksellisen paljon uusia harrastajia. Tämä näkyi myös vakuutusyhtiössä: vuonna 2020 If korvasi veneilyvahinkoja noin 35 prosenttia edellisvuotta enemmän. Myös veneiden palo- sekä varkaus- ja ilkivaltavahingot lisääntyivät.

Uusien veneilijöiden vahingot johtuvat useimmiten joko virheellisestä tai puutteellisesta navigoinnista tai siitä, ettei kuljettaja tunne venettä riittävän hyvin. Etenkin vesijeteillä sattuvissa vahingoissa korostuu myös riskinotto. Yleisimpiä ovat erilaiset törmäykset kivikkoon tai karille sekä pohjakosketukset. Eniten vahinkoja sattuu silloin, kun vesillä on ruuhkaa: tyypillisesti heinäkuisena lauantaina.

– Haasteet navigoinnissa johtavat väylältä ulosajoihin, jolloin ajaudutaan matalikkoihin ja sen myötä kiviin. Veneensä toimintaa tuntematon kippari puolestaan sortuu usein turhan kovaan tilannenopeuteen, rantautuu liian ahtaisiin väleihin tai törmää laituriin tai rantaan kovalla vauhdilla. Nämä kaikki aiheuttavat vaaratilanteita oman veneen ja seurueen lisäksi muille venekunnille etenkin vilkkaissa satamissa, kuvaa korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen Ifistä.

– Vesille lähtiessä tärkein turvavaruste on kapteenin riittävät veneilytaidot. Mikäli olet äskettäin hankkinut ensimmäisen veneesi tai kokeilet vuokravenettä, kannattaa varmistaa oma osaaminen osallistumalla esimerkiksi veneily- tai navigaatiokurssille, painottaa Virtanen.


Älä laiminlyö pakollisia turvallisuusvälineitä

Ifissä on havaittu, että veneen turvallisuusvälineiden laiminlyönti on valitettavan yleistä. Tämä voi ainakin osittain selittyä kokemattomien veneilijöiden tietämättömyydellä.

Viime vuonna voimaan tulleen uuden vesiliikennelain mukaan veneelle pitää aina nimetä päällikkö, joka vastaa kaikkien veneessä olevien turvallisuudesta. Hänen vastuulleen kuuluu esimerkiksi tarkistaa, että mukana ovat pakolliset varusteet: pelastusliivit, tyhjennysväline kuten äyskäri tai pumppu, airot tai mela sekä moottoriveneissä käsisammutin.

Venevakuutus tuo turvaa erilaisten ongelmatilanteiden varalta liikkui sitten moottori- tai purjeveneellä tai vesiskootterilla. Ifin veneen täyskasko kattaa kaikki tyypillisimmät veneilyvahingot tuulen nopeudesta riippumatta. Kaikki Ifin venevakuutukset korvaavat myös toisille aiheutetut vahingot, kuten viereisen veneen naarmuttamisen ruuhkaisessa satamassa.

– Kannattaa kuitenkin huomioida, että jos iso vahinko sattuu keskellä kesää, pahimmillaan veneilykausi päättyy siihen, koska venekorjaamot ovat vilkkaimman sesongin aikaan hyvin varattuja. Esimerkiksi viime kesän huippusesonkina tämä tilanne tuli harmittavasti joillakin vastaan, kertoo Virtanen.


7 vinkkiä: vietä turvallinen lomapäivä vesillä

- Tarkista sääennusteet ennen vesille lähtöä.

- Varmista, että kaikille veneessä olijoille on sopivankokoiset pelastusliivit.

- Ota mukaan merikartta navigointia varten – joskus tekniikka voi pettää ja plotteri ei toimikaan.

- Varaa veneeseen reilusti polttoainetta, varatankki on hyödyllinen yllättävien tilanteiden varalta.

- Korkkaa vasta perillä. Pienikin määrä alkoholia vaikuttaa veneen ohjaamiseen ja turvallisuuteen.

- Unohda kiire. Varaa matkaan aikaan ja huomioi, että etenkin ruuhkaisina päivinä navigointiin pitää kiinnittää erityistä huomiota.

- Ota venevakuutus. Venevakuutus turvaa veneesi myös laiturissa esimerkiksi myrskyn, varkauden tai tulipalon varalta.

artikkelin avainsanat:
If Vakuutus vakuutukset vakuutus veneet veneily