IF Vakuutus
04:10 - 08.05.2021 / viihde / Findance
Vinkit uudelle veneilijälle: näin vältät yleiset vahingot veneen vesillelaskussa

Veneilykautta on tänä keväänä aloittamassa ennätysmäärä uusia harrastajia. Venevahinkoja sattuu etenkin kokemattomille usein jo vesillelaskussa, kun vene tippuu trailerilta, hörppää vettä tai törmää pohjaan. Vältä kauden aloitusta lykkäävät vahingot tarkistamalla ensin vene ja suunnittelemalla huolellisesti vesillelasku.

Koronapandemia innosti suomalaiset viime kesänä veneilemään, ja trendi jatkuu edelleen, sillä venekauppa on käynyt läpi talven selvästi tavallista vilkkaampana. Ennen kuin kiirehtii vesille, kannattaa vene tarkistaa ja suunnitella, miten vesillelaskun hoitaa turvallisesti. Ikävimmillään inhimillinen virhe veneen vesillelaskussa aiheuttaa vahingon, joka viivästyttää kauden aloitusta merkittävästi. Jos epäilee oman osaamisensa riittävyyttä, voi olla hyvä kääntyä lähimmän ammattimaisen venetelakan puoleen.

– Vesillelaskussa tyypillisin vahinko tapahtuu, kun matalassa vedessä perämoottori tai perävetolaite osuu pohjaan ja rikkoutuu tai vene pääsee käsistä ja törmää johonkin. Vene voi myös hörpätä vettä tai jopa upota esimerkiksi siksi, että veneen tyhjennysaukot tai läpiviennit ovat unohtuneet auki vesillelaskun ajaksi, kuvaa korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen Ifistä.

Viime keväänä veneitä vaurioitui myös kuljetusten aikana, kun vene oli kiinnitetty huonosti tai traileri irtosi autosta kesken ajon.

– Kun kuljetat venettä trailerilla, tarkasta etukäteen trailerin kunto ja rengaspaineet. Venettä kiinnittäessä sidontaliinojen kesto kannattaa ennemmin ylimitoittaa veneen kokonaispainoon nähden. Tarkista sidonnan kireys siinä vaiheessa, kun olet ajanut vähän matkaa, Virtanen neuvoo.

Ifin venevakuutus korvaa myös vesillelaskussa tapahtuvia vahinkoja. Veneen vakuutus kannattaa siis hoitaa kuntoon mieluummin ennen vesillelaskua kuin sen jälkeen.


Tee näin: tarkistuslista ennen veneen vesillelaskua

– Keskity veneen kevätkunnostuksessa asioihin, jotka on vaikea tai mahdoton tehdä sen jälkeen, kun vene on laskettu vesille. Vaikka osa huoltotöistä on mahdollista tehdä vesillelaskun jälkeenkin, käytännössä huoltotyöt siirtyvät helposti, kun veneilykausi pääsee vauhtiin, Virtanen muistuttaa.

- Tarkista läpiviennit ja niiden ympäristön kunto. Katso, että läpiviennit näyttävät ehjiltä ja ettei läpiviennin sisäpuolella tunnu syöpymiä.

- Toimivatko läpivientien sulut? Työnnä esimerkiksi taipuisa risu veneen ulkopuolelta putkeen. Risun pitäisi pysähtyä sulun kohdalle, kun sulku on kiinni.

- Käy läpi voimansiirron läpiviennin kumit. Kumeilla on usein valmistajan suosittelema maksimikäyttöikä. Ne pitää kuitenkin vaihtaa aina, kun näet niissä murtumia.

- Käy läpi kaikki letkut ja varmista, että kiristimet ovat kunnolla kiinni. Esimerkiksi moottorin vedenottoletku on saattanut jäädä syksyllä auki, jos jäänestoaine on ajettu sitä kautta koneeseen.

- Jos vene nostetaan veteen nostoliinoilla, merkkaa tarralla veneen kylkiin kohdat, joista vene voidaan nostaa rikkomatta esimerkiksi lokin anturia. Tarrat ovat erityisesti tarpeen, kun venettä nostetaan syksyllä ylös.

- Jos veneen rungossa on vaurioita, ne pitää ehdottomasti korjata ennen veneen vesillelaskua.

- Huolehdi veneen vakuutus kuntoon jo ennen vesillelaskua.