
Viime viikolla Instagramissa paljaat pakaransa paljastanut Sana yllättyi kuvan saamasta huomiosta.
- Vähän hymyilytti, kun se peppu levisi nettilehdissä räjähdysmäisesti. Mahtavaa, että kuvan sanomaa vietiin eteenpäin.
Kohu toi mukanaan myös arvostelijoita.
- Jotkut kokivat oikeudekseen sanoa mua säälittäväksi huoraksi kuvan takia. Se on todella surullista, en ymmärrä mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu, Sana toteaa.
Peppukuvakohun keskellä Sana on julkaissut uuden musiikkivideonsa Supervoima-nimiseen kappaleeseen, joka yhdistää räppiuhoa ja menevää poppia.
Kappale on saanut Sanan mukaan hyvän vastaanoton:
- Moni on saanut tästä uuden voimabiisin itselleen ja palaute on ollut todella positiivista. Biisi sai myös radiosoittoa, mistä olen ihan fiiliksissä!
Nyt kappale sai rinnalleen musiikkivideon, jossa nähdään mm. Tosi-tv-tähti ja Dj Suvi Pitkänen, sekä kehopositiivisuuden puolestapuhuja somevaikuttaja Anni Vallius. Videolla vilahtaa myös Talent Suomessa nähdyn tanssiryhmä Afrodisiacin tanssijoita, sekä muusikot Ruma ja Gabi.
- Halusin videolle mukaan sellaisia tyyppejä, joiden tekemisistä se tahdonvoima paistaa läpi, Sana kertoo.
Musiikkivideon kuvaus ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta.
- Muistan elävästi kuinka istuin siellä hotellihuoneessa ja mietin, että ei helvetti, ei tätä saada kuvattua, Sana muistelee.
- Kuvaaja oli estynyt ja piti etsiä hänelle tuuraaja yhteen kohtaukseen. Myös mun tarkasti valitut avustajat alkoivat perua. Kyllä mä itkua pidätin siinä kohtaa. Onneksi kuitenkin selvittiin vaikeuksien kautta voittoon, ja videosta tuli lopulta superhyvä!
Katso musiikkivideo alla: