
Kovassa nousukiidossa oleva suomalaispoppari Sana julkaisi Instagram-seuraajiensa ihmeteltäväksi takapuolestaan kuvan.
Kuva kätki kuitenkin painavan sanoman, joka aukeaa kuvatekstistä. Findancelle Sana kertoo, ettei vastaavan kuvan ottaminen tai julkaisu olisi tullut mieleenkään aiemmin.
- Ei tällainen olisi käynyt mielen vieressäkään vielä alkuvuodesta. Olin niin epävarma itsestäni, vaikka olenkin aina yrittänyt esittää itsevarmaa.
Monet näkevät kuvassa vain naisen poseeraamassa pakarat paljaana, mutta kuvan merkitys on paljon enemmän.
- Halusin muistuttaa mun seuraajia siitä, että kukaan ei tarvitse toisen ihmisen hyväksyntää - jokaisen täytyy hyväksyä vaan itsensä.
Kommenttiosiosta päätellen postaus on voimaannuttanut ja herättänyt ihailua seuraajien keskuudessa.
- On siitä tullut paljon palautetta. Hyvä, että aiheutti keskustelua ja ajatuksia.
Sana on kertonut avoimesti vuosien takaisesta lievästä syömishäiriöstään ja vakavaksi äityneestä alkoholiongelmasta - ne ovat onneksi jo historiaa. Artisti on ollut toukokuusta asti ketogeenisellä ruokavaliolla ja voi omien sanojensa mukaan paremmin kuin ikinä. Sanan vartalo on myös kaventunut huomattavasti.
- Löysin ketosta itselleni sopivan tavan syödä. Voin todella hyvin, nautin syömisestä ja liikunnasta. Pitkä parisuhteeni päättyi hiljattain, joten nyt otan aikaa vain itselleni ja keskityn itseeni.
Hyvinvointi on näkynyt myös Sanan sometileillä, jonka stories - osiossa hän puhuu aiheesta lähes päivittäin.
- Seuraajani kiittelevät, kuinka stoorini motivoivat heitä. Se tuntuu todella hyvältä.
Sana julkaisi hiljattain myös uuden Supervoima-nimisen kappaleen, jonka musiikkivideo saa ensiesityksensä tulevana sunnuntaina klo 19 Sanan YouTube-kanavalla.
Alla Instagram-kuva ja YouTube-videon ennakkolinkki:
Sana