Pixabay
09:10 - 13.07.2017 maailmalta / Johan Ekroth
Kurittomalle 5-vuotiaalle täysin järkyttävä rangaistus - kärsii loppuelämänsä
Thaimaasta kantautuu varsin ikäviä uutisia, kun osa 5-vuotiaan pojan genitaalialueesta jouduttiin amputoimaan.
Kyseessä ei ollut vahinko, vaan rangaistus. Pojan kerrotaan olleen lastenhoitajan valvottavana, mutta ei ollut osannut käyttäytyä.
Tästä rangaistukseksi lastenhoitajan mies oli päättänyt ottaa ohjat omiin käsiinsä. Metro [lähde] kirjoittaa, että pojan kädet olivat sidottuina hänen selkänsä taakse, minkä jälkeen hänen housuilleen kaadettiin kiehuvaa vettä.
Myöhemmin tapauksen jälkeen 5-vuotias poika toimitettiin paikalliseen Pathum Thanin sairaalaan, joka sijaitsee Bangkokissa. Pahojen palovammojen lisäksi poika kärsii myös henkisesti.
