Vähälukuisempana perjantaina kohtuullisesti toimineet Flow Festivalin järjestelyt pettivät loppuunmyydyn Suvilahden pullistellessa lauantain vilkkaimpana aikana ääriään myöten täynnä. Lauantain yleisömäärä oli festivaalin puitteet huomioon ottaen ehdoton maksimi, sillä jo nyt ennen illan pääesiintyjiä tilanne esimerkiksi vessa-alueella oli jokseenkin kaoottinen, kun tolkuttomiin jonoihin kyllästyneet naiset tulvivat sankoin joukoin miesten puolelle. Baaritiskejä oli siroteltu ympäri aluetta runsaasti, mutta ennakkotiedoista poiketen vessoja ei oltu varattu likipitäenkään riittävästi. Oleilu ja liikkuminen festivaalialueella alkoi olla kovasta tungoksesta johtuen tukalaa.
Hienot keikat kuitenkin jättivät kaiken tämän varjoonsa. Uuden suomijatsin lähettiläs Timo Lassy orkestereineen esitti viihdejatsiaan popjazzopistolaisen varmaotteisesti. Lassy johti orkesteriaan vähäeleisen semi-karismaattisesti, ja mukaan esiintymään oli saatu myös Brooklynin taiturimainen samettikurkku Jose James. Ryhmän musisointi oli hieman kuin upouusi luksusauto: teknisesti virheetöntä, turvallista ja vähän särmätöntä.
Teltassa paremmin laulaja-lauluntekijänä tekemistään sooloista tunnettu José González esiintyi yhdessä bändinsä Junipin kera. González ei ollut päässyt palliltaan istumasta edes nyt, rockbändin keulamiehenä. Auttamattoman alimitoitettu teltta oli jo tässä vaiheessa iltaa täynnä, ja bändin musiikki jäi hieman ulkokohtaiseksi − etenkin kun esiintyminen oli äärimmäisen vähäeleistä.
Ruotsin elektropopkuningatar Robyn oli yllättäen vasta ensi kertaa Suomessa. Lavan totaalisesti haltuunsa ottanut, tankotanssijan notkeudella liikkunut Robyn näytti koko festivaaliyleisölle, mistä esiintymisessä on kyse. Yhtä aikaa herkästi ja voimakkaasti laulanut Robyn teki vielä vuosituhannen alkupuolella R&B-vetoista listapoppia, mutta keikalla hän keskittyi kertakaikkisen hienon uutuuslevynsä syntikkapoppiin.
Yleisössä monet tuntuivat olevan sitä mieltä, että moni biisi oli tuttu vaikkeivät Robynia varta vasten olisikaan kuunnelleet. Ja tottahan tuo: Robynilla oli heittää pöytään toinen toisensa jälkeen ihan oikeita, mieleenjääviä ja toisistaan erottuvia kappaleita − toisin kuin monella muulla festarin esiintyjällä. Flow’n siihen astinen kokohohta kuultiin, kun Robyn esitti päätöskappaleenaan jättihittinsä With Every Heartbeat.
Teltassa Syyrian oma Omar Suleyman esitti hämmentävän kulttuurien törmäys -tyyppisen arabialais-psykedeelisen show’n, josta ei puuttunut hektisyyttä, vilkkuvia valoja tai esoteerisia itämaan videokuvia.
Illan ja ehkä festivaalin odotetuin esiintyjä M.I.A. tarjoili hipsterikansalle, mitä se halusi. Yleisön hurmoksesta huolimatta keikka oli itsensä artistin − joskaan ei muiden lavalla esiintyneiden tanssijoiden ja laulajien − puolelta hieman epäkiinnostuneen oloinen. Show tanssijoineen, hauskoine tanssivine led-valohahmoineen ja lasereineen oli hienosti toteutettu, mutta biisit tahtoivat livenä puuroutua toisiinsa, ja eräänlaisessa spurgu-lookissa lavalla heiluneen M.I.A.:n täydellinen yksipuolisuus vokalistina kävi valitettavan selväksi.
Illan lopetti teltassa New Yorkin fantastinen melurytkepop-duo Sleigh Bells. Rääväsuista ja tatuoitua Jenni Vartiaisen hc-versiota muistuttava Alexis Krauss heittäytyi esiintymiseen jokaisella solullaan ja veti yleisön mukanaan keikkahurmokseen. Krauss vuorotteli puhdasta laulua, huokailua ja kirkumista tehokkain tuloksin. Kids-kappaleen kohdalla hän kehotti: ”Tämä on tanssibiisi. Nyt kaikki tanssimaan!” Ja niinhän siinä kävi.
(teksti: Santtu Reinikainen, kuvat: Flow Festival)