4 tapaa, joilla tarkka havainnoija ymmärtää muita paremmin

Kehonkieli ei ole salainen koodi, jolla muiden ajatukset voidaan lukea varmasti. Ihmistä voi kuitenkin ymmärtää paremmin, kun kuuntelee sanojen lisäksi ääntä, huomioi muutokset hänen tavallisessa käytöksessään ja tarkistaa omat tulkintansa kysymällä.

Toisinaan keskustelukumppani sanoo kaiken olevan kunnossa, mutta hänen äänensä kuulostaa jännittyneeltä ja katse hakeutuu jatkuvasti muualle. Tällaiset ristiriidat voivat herättää tunteen siitä, ettei sanoissa ole koko totuus.

YourTangossa julkaistussa kirjoituksessa mindfulness-valmentaja Moira Hutchison esittelee neljä tapaa, joiden avulla tarkkaavaiset ihmiset hänen mukaansa tulkitsevat muita.

Kirjoituksen otsikko lupaa lähes ajatustenlukua, mutta todellisuudessa kehonkielestä ei voi päätellä varmasti, mitä toinen ajattelee. Äänensävy, ilmeet, asento ja eleet voivat tarjota hyödyllisiä vihjeitä, mutta niiden merkitys riippuu ihmisestä, tilanteesta ja kulttuurista.

Esimerkiksi käsien ristiminen voi liittyä puolustautumiseen, mutta ihminen voi myös palella tai vain pitää asentoa mukavana. Katseen välttely voi kertoa jännityksestä, keskittymisestä, kulttuurisesta tavasta tai neurokirjon piirteistä eikä välttämättä epärehellisyydestä.

Hyvä havainnoija ei siksi etsi yhtä paljastavaa elettä. Hän tarkastelee kokonaisuutta, vertaa käytöstä henkilön tavalliseen tapaan toimia ja on valmis myöntämään oman tulkintansa vääräksi.

1. He kuuntelevat sanojen lisäksi ääntä

Puheen sisältö kertoo vain osan viestistä. Myös äänen voimakkuus, nopeus, rytmi, painotukset ja tauot vaikuttavat siihen, millaisena viesti vastaanotetaan.

Rauhallisesti puhuva ihminen voi äkkiä alkaa vastata tavallista nopeammin tai hänen äänensä voi hiljentyä tietyn aiheen kohdalla. Muutos saattaa kertoa jännityksestä, epävarmuudesta, innostuksesta tai halusta päästä keskustelussa nopeasti eteenpäin.

YourTangon mukaan myönteiseen vuorovaikutukseen voi liittyä se, että keskustelijoiden puhenopeus ja äänensävy alkavat muistuttaa toisiaan. Yhteinen nauru ja lämmin ääni voivat puolestaan viestiä yhteydestä ja rentoudesta.

Äänen värinä tai poikkeava puhenopeus ei kuitenkaan todista, ettei ihminen tarkoittaisi sanojaan. Hermostuneisuus voi johtua esimerkiksi tilanteen tärkeydestä, sosiaalisesta jännityksestä, väsymyksestä tai siitä, että puhuja yrittää muotoilla ajatuksensa tarkasti.

Olennaista on huomata muutos ja suhtautua siihen kysymyksenä, ei vastauksena.

Työhaastattelussa hakijan ääni voi väristä siksi, että hän haluaa tehtävän kovasti. Ensitreffeillä nopea puhe voi kertoa innostuksesta yhtä hyvin kuin epämukavuudesta.

Turvallisempi tapa selvittää tilannetta on antaa toiselle tilaa ja esittää avoin kysymys. Tulkinnan sijasta voi kysyä, miltä asia hänestä tuntuu tai tarvitseeko hän hetken miettimiseen.

2. He huomioivat ulkoisen olemuksen mutta eivät tee siitä lopullista tuomiota

Ihmiset muodostavat ensivaikutelmia nopeasti. Vaatetus, siisteys, ryhti ja yleinen olemus voivat vaikuttaa siihen, pidetäänkö toista esimerkiksi luotettavana, itsevarmana tai ammattimaisena.

YourTangon kirjoituksessa ulkoasua käsitellään vihjeenä siitä, kuinka tärkeänä ihminen pitää tekemäänsä vaikutusta.

Huoliteltu pukeutuminen voi kertoa valmistautumisesta tai tilanteen kunnioittamisesta. Tavallista epäsiistimpi olemus voi puolestaan joskus liittyä uupumukseen, kiireeseen tai vaikeaan elämäntilanteeseen.

Ulkonäöstä tehdyt päätelmät ovat silti erityisen alttiita ennakkoluuloille.

Ihminen ei välttämättä pukeudu tietyllä tavalla siksi, ettei hän välitä muista. Taustalla voivat olla taloudellinen tilanne, terveydentila, toimintakyky, henkilökohtainen tyyli, uskonto tai kulttuurinen tapa.

Ulkoasua ei siksi pitäisi käyttää luotettavuuden, älykkyyden tai ihmisarvon mittarina.

Hyödyllisempi havainto voi olla selvä muutos tutun ihmisen olemuksessa. Jos tavallisesti itsestään huolehtiva läheinen alkaa toistuvasti näyttää väsyneeltä ja jättää arkisia asioita tekemättä, häneltä voi kysyä vointia.

Tällöinkin kysymyksen pitäisi lähteä välittämisestä eikä ulkonäön arvostelusta.

3. He tarkkailevat pieniä vuorovaikutuksen muutoksia

Katsekontakti, etäisyys, hymy, nyökkäykset ja kehon suunta voivat auttaa arvioimaan, onko toinen mukana keskustelussa.

Kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi ja kiinnostuneeksi, hän saattaa kääntyä puhujaa kohti, nyökkäillä ja reagoida luontevasti tämän sanoihin.

Välinpitämättömältä näyttävä käytös voi puolestaan näkyä katseen harhailuna, toistuvana kellon tai puhelimen tarkistamisena ja hyvin lyhyinä vastauksina.

YourTangon listassa käsien ristiminen, liikehtiminen, jalan naputtaminen, haukottelu ja katseen välttely yhdistetään mahdollisiin kielteisiin tunteisiin.

Näille eleille ei kuitenkaan ole yhtä yleispätevää käännöstä.

Liikehtiminen voi auttaa keskittymään. Haukottelu voi johtua huonosti nukutusta yöstä. Katsekontakti voi tuntua joistakin ihmisistä kuormittavalta, vaikka he kuuntelisivat tarkasti.

Luotettavampi vihje on useiden muutosten ilmaantuminen samanaikaisesti. Jos keskustelukumppani vetäytyy kauemmas, lakkaa vastaamasta tavalliseen tapaansa ja hänen äänensä muuttuu, tilanne on voinut muuttua hänelle epämukavaksi.

Silloinkaan tarkkailija ei tiedä varmasti syytä. Hän voi kuitenkin hidastaa keskustelua, vaihtaa lähestymistapaa tai kysyä, sopiiko aiheesta puhuminen juuri nyt.

4. He havainnoivat ihmisiä myös tavallisissa tilanteissa

Kehonkieltä on vaikea ymmärtää, jos huomio kiinnittyy siihen vain riidan, työhaastattelun tai muun jännittävän tilanteen aikana.

YourTango neuvoo seuraamaan ihmisten vuorovaikutusta myös kaupassa, kahvilassa ja muissa arkisissa ympäristöissä.

Tarkoituksena ei ole tuijottaa tuntemattomia tai rakentaa heistä varmoja luonneanalyysejä. Arkisten tilanteiden seuraaminen voi kuitenkin auttaa huomaamaan, kuinka monella tavalla ihmiset ilmaisevat kiinnostusta, kiirettä, ystävällisyyttä ja epävarmuutta.

Samalla voi havaita, miten voimakkaasti tilanne vaikuttaa käytökseen. Ihminen toimii eri tavalla ystävänsä, esihenkilönsä ja tuntemattoman asiakaspalvelijan kanssa.

Erityisen hyödyllistä on opetella tuntemaan läheisten ja työtovereiden tavallinen käyttäytyminen.

Jos henkilö liikuttelee käsiään jatkuvasti kaikissa keskusteluissa, ele ei ole erityinen merkki hermostuneisuudesta. Jos hänen tavallisesti vilkas elehtimisensä loppuu äkisti tietyn kysymyksen jälkeen, muutos voi olla huomionarvoisempi.

Tätä henkilölle tavallista käyttäytymistä voidaan kutsua perustasoksi. Poikkeamat perustasosta voivat antaa enemmän tietoa kuin yleiset väitteet siitä, mitä jokin tietty ele aina tarkoittaa.

Kehonkieli ei ole valehtelunpaljastin

Ajatus yksittäisistä paljastavista eleistä on suosittu elokuvissa, työelämän koulutuksissa ja sosiaalisen median videoissa.

Tutkimuskirjallisuudessa kehonkieltä ei kuitenkaan pidetä sanakirjana, jossa jokaisella eleellä olisi tarkka ja pysyvä merkitys.

Esimerkiksi hermostuneisuus ei ole sama asia kuin valehtelu. Rehellinen ihminen voi pelätä, ettei häntä uskota, ja näyttää siksi levottomalta. Harhaanjohtavasti puhuva voi puolestaan vaikuttaa täysin rauhalliselta.

Myös katsekontaktia koskevat yleiset uskomukset voivat johtaa harhaan. Valehteleva ihminen ei välttämättä vältä katsetta, ja rehellinen puhuja voi tehdä niin monesta muusta syystä.

Jos havainnoija uskoo tietävänsä jo etukäteen, mitä toinen ajattelee, hän alkaa helposti huomata vain omaa tulkintaansa tukevat eleet.

Kehonkieltä kannattaa käyttää keskustelun avaamiseen, ei syytöksen perustaksi.

Kulttuuri vaikuttaa eleiden merkitykseen

Katsekontaktin, kosketuksen, henkilökohtaisen etäisyyden ja eleiden sopivuus vaihtelee kulttuurien välillä.

Joissakin ympäristöissä suora katsekontakti osoittaa kiinnostusta ja itsevarmuutta. Toisissa tilanteissa pitkä katse voi tuntua haastavalta tai epäkunnioittavalta.

Myös keskusteluetäisyys ja koskettaminen vaihtelevat. Yhdelle olkapäähän koskettaminen on lämmin ele, kun taas toinen voi kokea sen rajojensa ylittämisenä.

Ikä, kasvatus, persoonallisuus, neurokirjon piirteet ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat nekin sanattomaan viestintään.

Tämän vuoksi omia käyttäytymissääntöjä ei pitäisi pitää kaikkia ihmisiä koskevina totuuksina.

Paras keino ymmärtää toista on edelleen kysyä

Tarkka havainnointi voi auttaa huomaamaan, että keskustelussa on jotakin sanomatonta. Se ei vielä kerro, mitä tämä sanomaton asia on.

Jos läheinen vaikuttaa vetäytyvältä, hänen ajatuksiaan ei tarvitse arvailla. Häneltä voi kysyä rauhallisesti, painaako jokin mieltä tai haluaako hän puhua asiasta.

Kysymys kannattaa esittää ilman valmista syytöstä. On eri asia kysyä, onko kaikki hyvin, kuin ilmoittaa tietävänsä toisen valehtelevan.

Toiselle pitää antaa myös mahdollisuus olla kertomatta. Kehonkielestä tehty havainto ei oikeuta vaatimaan selitystä tai ylittämään hänen rajojaan.

Hyvä ihmistuntemus ei lopulta ole kykyä tietää varmasti, mitä muut ajattelevat. Se on kykyä havaita muutoksia, suhtautua omiin tulkintoihin nöyrästi ja rakentaa keskusteluun riittävästi turvallisuutta, jotta toinen voi kertoa ajatuksensa itse.