Tutkimus löysi kiinnostavan yhteyden yksinpelien, stoalaisen ajattelun ja vähäisemmän yksinäisyyden väliltä

Videopelaaminen ei ole mielenterveydelle yksiselitteisesti hyvä tai huono asia. Uusi poikkileikkaustutkimus nostaa esiin kaksi mahdollista vahvuutta, mutta sen tuloksia pitää lukea huomattavasti otsikoita varovaisemmin.

Yksin pelattava videopeli voi näyttää sosiaalisen yhteyden vastakohdalta. Kesällä 2026 julkaistu tutkimus kuitenkin havaitsi, että tietynlaisia yksinpelejä pelanneet aikuiset kuvasivat itsensä keskimäärin stoalaisemmiksi ja vähemmän yksinäisiksi kuin vertailuryhmät.

YourTango nosti tuloksista esiin kaksi mahdollista vahvuutta: kyvyn suhtautua vastoinkäymisiin tyynemmin sekä kokemuksen siitä, ettei yksin oleminen automaattisesti merkitse yksinäisyyttä. Kyse on kiinnostavista yhteyksistä, ei todisteesta siitä, että peli tuottaisi nämä ominaisuudet.

Mitä tutkimuksessa tehtiin?

JMIR Serious Games -lehdessä julkaistuun kyselytutkimukseen osallistui 2 252 vähintään 21-vuotiasta aikuista. Osallistujia rekrytoitiin ostoskeskuksessa videopelikaupan läheisyydessä, ja heiltä kysyttiin pelaamisesta, koetusta yksinäisyydestä sekä stoalaisiin asenteisiin liittyvistä tavoista ajatella.

Tarkastelussa olivat erityisesti The Legend of Zelda -sarjan avoimen maailman pelit sekä Yoshin kaltaiset hauskat ja helposti lähestyttävät pelit. Näitä pelanneet ilmoittivat keskimäärin enemmän stoalaisia asenteita ja vähemmän yksinäisyyden kokemuksia kuin ne, jotka eivät olleet niitä pelanneet.

1. Keskittyminen siihen, mihin voi vaikuttaa

Tutkimuksessa stoalaisuutta mitattiin esimerkiksi kysymällä, pohtiiko vastaaja asioiden väliaikaisuutta, erottaako hän hallittavissa olevat asiat muista ja keskittyykö hän vaikeuksissa omaan toimintaansa valittamisen sijaan.

Avoimen maailman pelit tarjoavat jatkuvasti pieniä vastoinkäymisiä, kokeiluja ja uusia reittejä. Pelaaja ei hallitse kaikkea, mutta hän voi muuttaa suunnitelmaansa, kerätä resursseja ja yrittää uudelleen. Tutkijat esittävät, että tällainen rakenne voisi tukea toimijuuden ja sopeutumisen kokemusta.

Selitys on kuitenkin teoria, jota poikkileikkauskysely ei vielä testaa kausaalisesti. Yhtä hyvin stoalaiseen ajatteluun valmiiksi taipuvaiset ihmiset voivat pitää juuri tällaisista peleistä.

2. Yksinolon kokeminen mielekkäänä

Rauhallinen peli voi täyttää yksin vietetyn ajan tavoitteilla, uteliaisuudella ja miellyttävillä aistikokemuksilla. Silloin yksinolo ei tunnu välttämättä tyhjältä, vaikka peli ei korvaakaan vastavuoroista ihmissuhdetta.

Kevyissä peleissä panokset ovat usein matalia ja eteneminen lempeää. Avoimen maailman pelissä taas pelaaja saa tutkia ympäristöä omaan tahtiin. Tutkijoiden mukaan näiden pelityyppien yhdistelmä voisi tarjota sekä haasteita että palautumista.

Poikkileikkaustutkimus ei kerro, kumpi tuli ensin

Tutkimus mittasi pelaamista ja kokemuksia samassa ajankohdassa. Se ei seurannut, muuttuiko yksinäisyys pelaamisen aloittamisen jälkeen, eikä osallistujia satunnaistettu pelaamaan tai olemaan pelaamatta. Siksi otsikko, jonka mukaan pelit tekisivät ihmisestä henkisesti vahvemman, menee tuloksia pidemmälle.

Myös otos oli mukavuusotos yhden pelikaupan läheltä. Pelaamista mitattiin muutamalla kyllä tai ei -kysymyksellä, ja analyysissä huomioitiin vain rajallinen määrä taustatekijöitä. Sosiaalinen elämä, elämäntilanne, peliaika ja monet hyvinvointiin vaikuttavat tekijät voivat selittää osan yhteyksistä.

Pelaamisen vaikutus riippuu kokonaisuudesta

Aiempi tutkimus pelaamisen ja yksinäisyyden suhteesta on ollut ristiriitaista. Pelaaminen voi tarjota iloa, hallinnan tunnetta ja yhteisöjä, mutta liiallisena se voi myös viedä aikaa unelta, liikkumiselta, velvollisuuksilta tai kohtaamisilta.

Hyödyllisempi kysymys ei siis ole, ovatko videopelit yleisesti hyväksi vai pahaksi. Kannattaa tarkastella sitä, millainen peli on kyseessä, miksi sitä pelataan, kuinka paljon aikaa siihen kuluu ja millaiseksi olo jää pelaamisen jälkeen.

YourTangon esittelemä tutkimus antaa kiinnostavan aiheen jatkotutkimukselle. Vahvempi näyttö vaatisi pitkittäisiä tai kokeellisia tutkimuksia, joissa nähtäisiin, muuttuuko hyvinvointi pelitottumusten mukana. Siihen asti peliä voi pitää yhtenä mahdollisena palautumisen välineenä, ei yksinäisyyden hoitona.