3 500 korkeakouluopiskelijaa menettää opintotuen
Liian vähän opintopisteitä.
Findancen artikkelit aiheesta Kela.
30 artikkeliaLiian vähän opintopisteitä.
Opintojen edistymistä arvioidaan kahdella tavalla.
Viestissä saatetaan viitata esimerkiksi koronarokotustodistukseen.
Maksu voidaan kuitata joulukuun opintorahasta.
Tietojen vaihtoon tarvitaan asiakkaan suostumus.
Näin etuudet nousevat.
Kasvipohjaiset juomat maidon ja piimän rinnalle.
Selvityspyyntöön kannattaa vastata ajoissa.
Vanha poistuu käytöstä.
Tuen tarve on monella pitkittynyt.
Kela ei koskaan peri etuuksia takaisin mobiilimaksusovelluksissa.
Kuninkaankadun palvelupiste suljetaan 24.9.
Kela ei lähetä siitä erillistä laskua.
Englanninkielinen uutuuskirja kokoaa perustulokokeilun opit myös kansainväliselle yleisölle.
Nykyisiä tietoturvallisia ja valtakunnallisia tietojärjestelmiä tulee hyödyntää.
Toimi seuraavasti.
Ei pidä romuttaa vaan parantaa.
Väärinkäytösepäilyjä on eniten etuuksissa, joihin liittyy enemmän asiakkaan aktiivisuutta.
Myös asiakirjat verkkoasiointipalvelun kautta.
Taustalla tartuntatautipäivärahan hakemusten suuri määrä.
Kela tutkii 17-vuotiaan etuuden saajan tilanteen.
Osa maista ei esimerkiksi vaadi koronatodistusta lainkaan alle 12-vuotiailta lapsilta.
Jätä koulumatkatuen hakemus oppilaitokseesi.
Tarkistusta pitää hakea määräaikaan mennessä.
Opinnot saavat viivästyä enintään 1 lukuvuodella, jotta oikeus säilyy.
Hyvinvointi on henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen kysymys.
Oppivelvollisuusikä nousee 18 vuoteen elokuussa 2021.
Joka kymmenes kotitalous ei selviäisi menoistaan työttömyyden sattuessa.
Masennushäiriöihin perustuvat päivärahapäivät vähentyivät.
Tulorajan voi tarkistaa verkossa.