Sigourney Weaver lipsautti Ghostbusters-salaisuuksia

14.12.2009 / klo 10.05 /

Sigourney Weaver

Sigourney Weaver on aiemmin vannonut, että ei aio olla mukana kolmannessa Ghostbusters-elokuvassa.

Avatar-elokuvan osalta Channel 4 Newsissä haastateltu Weaver on kuitenkin pitänyt asian edelleen pöydällä ja samalla hän lipsauttaa yksityiskohtia ja että jonkinlainen versio käsikirjoituksesta on jo luettavissa.

- Ghostbusters 3 on tulossa, toivottavasti ihmiset innostuvat siitä. En tiedä tulenko itse olemaan mukana, olen kyllä saanut pyyntöjä lukea käsikirjoituksen.

- Tiedän, että pieni poikani Oscar on kasvanut haamujengiläiseksi.

- Saatan olla mukana, mutta tuskin suuressa roolissa. Bill Murray taitaa saada enemmän tehtävää - hän on aave.

Näin legendaarisen komediasarjan jatko-osa lienee siis muotoutunut ainakin jossain elokuvan käsikirjoitusluonnoksessa.

Tämän viikon perjantaina ensi-iltansa saava Avatar-elokuva puolestaan sai Sigourney Weaverin kyyneliin.

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

12.02.2012
mainoksia
09.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
06.02.2012
31.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
24.01.2012
23.01.2012
22.01.2012



Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com