
Ikääntymisen myötä kognitiiviset kyvyt heikkenevät, joten elämän aikana kannattaa panostaa sellaisiin aktiviteetteihin ja ruokavalioon, joka pitää aivot kunnossa. Näin voi nauttia elämästä vielä ikääntyneenäkin.
Aivojen toimintaa kannattaa siis ylläpitää, mutta niiden toimintaa voi myös jopa parantaa, kertoo julkaisu Inc.
Inc kertoo Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka tulokset ovat mielenkiintoista luettavaa. Tutkimuksessa huomattiin tietyn päivittäisen aktiviteetin lisäävän aivojen kognitiivisia kykyjä ja jopa kasvattavan aivojen kokoa.
Useita erilaisia hyötyjä
Tieteilijät huomasivat, että 6-10 minuuttia kestävä kohtalainen tai vaihtoehtoisesti raskas liikunta voi parantaa työmuistia ja parantaa merkittävästi korkean tason kognitiivisia toimintoja. Tällaisia ovat ainakin oppimisnopeus, yleinen älykkyys, organisointi, priorisointi ja suunnittelu.
Kohtalaista liikuntaa voi olla esimerkiksi nopea kävely, hölkkä ja portaiden kapuaminen. Hyvä merkki kohtalaisesta liikunnasta on, jos puhuminen onnistuu vielä melko lailla ongelmitta. Raskasta liikuntaa voisi olla esimerkiksi pyöräily, uinti, HIIT-harjoitteet ja juoksulenkki.
Liikkumattomuudesta on haittaa ajatuksenjuoksulle
Sohvan tai nojatuolin seireenikutsuun jumittaneille tutkimus kertoo ikäviä uutisia. Jos liikuntaa ei harrasta, kognitiiviset kyvyt ovat 1-2 prosenttia heikommat. Eli jos haluat olla hiukan "skarpimpi", harrasta liikuntaa edes 6-10 minuuttia päivässä.
Muissa tutkimuksissa on havaittu, että liikunta voi hidastaa aivojen toimintakyvyn heikkenemistä, tai jopa parantaa sitä. Uusia aivosolujakin voi muodostua, ja hippokampuksen koko kasvaa. Vaikutukset ovat todettavissa vielä 60- ja 70-vuotiaillakin.