
Donald Trump on kritisoinut Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa -elokuvan ohjaajaa Chris Columbusta, joka on väittänyt, että Trump olisi suorastaan pakottanut tiensä hittileffan vuoden 1992 jatko-osaan. Trumpin mukaan Columbuksen ja tuotantotiimin oli sen sijaan "kerjättävä häntä tekemään cameorooli Home Alone 2:ssa".
Trump kirjoitti omalla sosiaalisen median alustallaan Truth Social:
"He vuokrasivat Plaza-hotellin New Yorkissa, jonka minä omistin tuolloin. Olin hyvin kiireinen, enkä halunnut tehdä sitä. He olivat erittäin mukavia, mutta ennen kaikkea sitkeitä. Suostuin, ja loppu on historiaa! Tuo pieni cameo lähti kuin raketti, ja elokuva oli suuri menestys, ja on edelleen, erityisesti joulun aikaan. Ihmiset soittavat minulle aina, kun se esitetään."
Vuonna 2020 Business Insiderille antamassaan haastattelussa Columbus muisteli, kuinka hän ja hänen tiiminsä "halusivat kuvata Plazan aulassa", koska he "eivät voineet rakentaa" New Yorkin hotellia studiolla. He olettivat, että heidän tarvitsisi vain maksaa maksu käyttääkseen paikkaa, mutta Trumpilla oli toinen ehto.
"Ainoa tapa, jolla voitte käyttää Plazaa, on jos minä olen elokuvassa", Columbus muisteli Trumpin sanoneen.
"Joten suostuimme laittamaan hänet elokuvaan, ja kun esitimme sen ensimmäistä kertaa, oudoin asia tapahtui: Ihmiset hurrasivat, kun Trump ilmestyi ruudulle. Joten sanoin leikkaajalleni, "Jätä hänet elokuvaan. Se on hetki yleisölle." Mutta hän todella pakotti tiensä elokuvaan."
Lue myös: Yksin kotona 2 -leffasta tuttu talo myynnissä - Hintapyyntö mojova
"Se ei voisi olla kauempana totuudesta", Trump vastasi Columbuksen lausuntoon. "Tuo cameo auttoi tekemään elokuvasta menestyksen, mutta jos he tunsivat itsensä pakotetuiksi, tai eivät halunneet minua, miksi he laittoivat minut mukaan, ja pitivät minut siellä yli 30 vuotta? Koska olin, ja olen edelleen, hieno elokuvalle, siksi!"
Chris Columbus Donald Trump Home Alone Home Alone 2 Home Alone 2: Lost in New York Macaulay Culkin Yksin kotona Yksin kotona 2 Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa