
Suomen yli kulkee keskiviikkoa voimakas matalapaine, joka voimistaa tuulta lähes koko maassa. Erityisesti maan pohjoisosassa sataa lisäksi runsaasti.
Osa sateessa voi tulla Keski- ja Pohjois-Lapissa räntänä ja lumena, mikä voi tehdä ajokelistä erittäin heikkoa.
Ilmatieteen laitoksen tänään suorittaman ennusteen mukaan Lapissa sataa runsaasti vettä jo tänään tiistaina, illalla luvassa voi olla myös lunta tai räntää.
Maan etelä- ja itäosassa esiintyy keskiviikkona vaarallisen voimakkaita lounaistuulen puuskia, jotka puhaltavat yli 20 m/s. Muuallakin maassa puuskissa tuulee yleisesti yli 15 m/s.
"Voimakas tuuli kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja. Tilanteeseen kannattaa varautua esimerkiksi ottamalla irtaimistoa talteen pihalta", Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo toteaa.
Tuuli heikkenee koko maassa keskiviikkoiltaan mennessä sadealueen väistyessä maan etelä- ja keskiosan yltä itään. Pohjoisosassa maata epävakainen sää jatkuu vielä torstaina.