Jonathan Raa / NurPhoto / Shutterstock / AOP
11:40 - 04.04.2023

viihde / Findance
NATO-jäsenyys piristää myös Suomen asuntomarkkinoita ja taloutta

Itä-Suomen alueen asuntomarkkinat ovat kärsineet työpaikkojen menetyksistä ja muuttotappioista jo pitkään.

Monet paikkakunnat ovat etsineet keinoja elvyttää talouttaan ja houkutella uusia asukkaita.

Naton läsnäolon vaikutus itärajalla

Vaikka Suomi ei saisi erillisiä Nato-tukikohtia, Naton läsnäolo vahvistaa puolustusvoimien toimintaa itärajan tuntumassa.

Merkittävimmät kehittyvät alueet ovat Kouvola-Lappeenranta-Joensuu-Kajaani -akselilla sekä noin 1000 km pitkällä pohjoisella rajavyöhykkeellä Joensuusta Utsjoelle ja Nuorgamiin asti.

Puolustusvoimat on jo ennestään vahvasti edustettuna monilla itäisen Suomen paikkakunnilla.

Työpaikkojen ja asuntotarjonnan lisääntyminen

Nato-jäsenyyden myötä Itä-Suomen alueella on odotettavissa työpaikkojen lisääntymistä logistiikan ja infran kehittämisen kautta.

Lisäksi puolustushenkilöstön ja Natoon liittyvien tukitoimintojen tarpeet lisäävät asuntotarjontaa ja palveluita.

Vastaavanlaista muutosta havaittiin vuonna 2004, kun Baltian maat liittyivät Natoon. Silloinkin alueilla nähtiin merkittävää taloudellista elpymistä ja asuntomarkkinoiden kasvua.

Kuntien on päivitettävä suunnitelmansa

- Nyt onkin monien Itä-Suomen alueella olevien kuntien aika päivittää suunnitelmansa ja strategiansa tähän uuteen historialliseen aikakauteen ja käänteeseen, joka voi muuttaa koko alueen talouden ja asuntomarkkinan, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.





artikkelin avainsanat:
asunnot asuntomarkkinat Nato suomi