Alamy
03:40 - 25.03.2022

viihde / Markku Leppilampi
Krapulalääke japanilaisesta rusinapuusta? DHM on lupaava löytö

Krapulalääke on valitettavasti vielä vasta unelma. Krapula iskee useimpiin ihmisiin, mutta erot krapulassa voivat kuitenkin olla aika suuriakin, ja tämä johtuu elimistön kyvystä hajottaa alkoholia [lähde].

Alkoholin käsittelystä kehossa vastaavat kaksi entsyymiä - alkoholidehydrogenaasi ja aldehydidehydrogenaasi. Jos toinen entsyymi on syystä tai toisesta heikko, alkoholin aineenvaihdunta kehossa voi hidastua, ja tästä voi seurata pitkiä krapulaoireita.

Noin 20-25 prosenttia ihmisistä sietää krapulaa hyvin, asiantuntija Jesus Chavarria Kanadan Ontariossa sijaitsevasta The Center for Addiction and Mental Health -keskuksesta kertoo.

- He voisivat itse asiassa juoda melko ison määrän ja heidän olonsa ei olisi kovin paha seuraavana päivänä, Chavarria sanoo.

Hekään eivät ole täysin immuuneja, sillä jos he juovat paljon enemmän kuin normaalisti, he kärsivät silti seurauksista.

Chavarrian mukaan krapulan oireiden vakavuus riippuu myös genetiikasta. Tutkimuksien perusteella vaikuttaa, että jos suvussa on ollut alkoholin väärinkäyttöä, voi syntyä alttius vaikeammalle krapulalle.

Chavarrian mukaan jotkut tutkimukset viittaavat myös siihen, että mitä useammin ihmiset kokevat krapulaa, sitä vakavammaksi krapula muuttuu. On epäselvää, miksi näin tapahtuu, mutta joka tapauksessa keho voi muuttua herkemmäksi alkoholin vaikutuksille.

Se kannattaa myös muistaa, että alkoholi on diureetti, eli se poistaa nestettä kehosta. Krapulan estämiseksi yleisesti suositeltu ratkaisu onkin juoda alkoholittomia nesteitä juomisen aikana.

Chavarrian mukaan useimmat ihmiset eivät nauti tarpeeksi alkoholittomia nesteitä juomisen aikana, vaikka tämä ehkäisisi kuivumisen oireita kuten huimausta ja väsymystä. Chavarria mainitsi erikseen alkoholittomista juomista Gatoraden ja Pedialyten. Myös Spriten on mainittu olevan toimiva krapulalääke.

Alkoholin juominen voi vaikuttaa nestevajauksen lisäksi verensokeritasoihin, minkä vuoksi keho kaipaa ruokaa. Monet suosivatkin rasvaisten ruokien syömistä, mutta ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että tämä todella toimii.

- Ne saattavat saada tuntemaan olon hieman paremmaksi, mutta se on enemmän lumelääkettä, Chavarria sanoo.

Chavarrian mielestä epäterveellisten ruokien syöminen ei ole ainakaan terveellinen tapa stabiloida verensokeria. Viraaliksi menneessä TikTok-videossa väitettiin, että parsan syöminen ennen juomista ehkäisee krapulaa, mutta siitäkään ei ole tieteellistä näyttöä.

Etelä-Kalifornian yliopiston farmakologian professori Daryl Davies on tutkinut japanilaisesta rusinapuusta peräisin olevaa kemikaalia dihydromyrisetiiniä (DHM). Hän pitää sitä lupaavana yrttilääkkeenä krapulan oireiden hoitoon ja ehkäisyyn.

- Meillä on melko paljon todisteita paitsi siitä, että se toimii, mutta myös miksi se toimii, Davies sanoo.

Daviesin mukaan DHM nopeuttaa kehon alkoholin käsittelyä ja estää siten monia krapulan oireita. DHM on jo sisällytettykin joihinkin kaupallisiin krapulalääkkeisiin.

Ehkäpä paras kotikonsti päästä krapulasta yli nopeasti on juoda vastuullisesti, muistaa nesteyttää itseään ja nukkua paljon.

- Kun olet unessa, et todellakaan ole tietoinen kaikista noista kauheista tuntemuksista. Luulen, että se on oikea tie, Chavarria mietti.

Lue myös: Hyvästi huono olo? Lopultakin keksitty lääke krapulaan?