Visual Monkeys
17:10 - 11.02.2021 / musiikki / Findance
Visual Monkeys kokoaa Suomen tapahtuma-alan huippusuunnittelijat ja -tekijät yhteen

Suomalainen viihdeteollisuus on saanut uuden merkittävän tekijän, kun Visual Monkeys -yritysyhteisö avaa ovensa. Jokainen Visual Monkeysin yhteistyöyrityksistä on jo aiemmin ansainnut paikkansa maan kärkiprojekteissa, jotka kattavat niin kansainvälisiin televisioformaatteihin perustuvat menestykset kuin suurimpiin koskaan Suomessa nähtyihin konsertteihin luodut visuaaliset elämykset.

Mukana Visual Monkeysissä on tällä hetkellä 18 toimijaa, jotka räätälöivät kaiken tapahtuma- ja viihdeteollisuuden tarpeisiin esimerkiksi visuaalisesta suunnittelusta kokonaistuotantoihin. Tänä vuonna apinat ovat mukana esimerkiksi Voice Of Finland -tuotannossa, Nightwishin tulevissa stream-konserteissa sekä maailmankiertueella, Alman sekä Reino Nordinin keikoilla, Apulannan tulevalla stadionkeikalla, Talentissa sekä vielä salaisuuden verhon takana olevissa lukuisissa live- ja televisioprojekteissa.

Visual Monkeysin perustajajäsen, valosuunnittelija Mikko Enäkoski kokee, että Visual Monkeys pystyy vastaamaan alan haasteisiin olemalla nimenomaan mukautuva ja laaja-alainen huipputekijöiden yhteisö. Tulevaisuudessa mukana nähdään myös ulkomaisia yhteistyökumppaneita.

"Visual Monkeys poimii parhaat puolet arkkitehti -ja mainostoimistojen käytännöistä ja työtavoista. Suunnittelun, tuotannon ja toteutuksen koko portfolio kootaan yhden sateenvarjon alle siten, että suunnittelu ja palvelut kootaan riippumattomasti ja avoimesti projektin tarpeen mukaan. Toimintamalli tarjoaa asiakkaan käyttöön totuttua laajemmat sekä saumattomasti skaalautuvat resurssit ja mahdollisuuden pitkään ja tulokselliseen yhteistyöhön, kuitenkin jatkuvasti uusiutuvan tiimin kanssa", Enäkoski toteaa.

Kun projektin suunnittelussa ei olla yhden tekijän varassa, rajoittavat lähtökohdat saadaan poistettua. Visual Monkeysin sisältä löytyville ammattilaisille on myös tärkeää, että ihmiset viihtyvät töissä ja myös tietty pilke silmäkulmassa säilyy.

"Olemme valikoineet mielestämme parhaat ja oikean henkiset toimijat mukaan. Myös apinoilla on palo ja halu muuttaa sekä kehittää alaamme, olla parhaimmat siinä, mitä teemme."

Apinoiden kyky skaalautua asiakkaan mukaan suurista tuotantoyhtiöistä aina yksittäiseen projektiin tai artistiin on saumaton.

"Kaiken ytimessä on aina artistin, brändin, konseptin tai minkä tahansa asiakkuuden muodon pitkäjänteinen ja kokonaisvaltainen suunnittelu, kehitys ja toteutus", Mikko lisää.

Nykyisten yhteistyöyritysten yhteenlaskettu työtehtävien määrä oli vuonna 2019 noin 2000 tapahtumaa, ja nämä tehtävät työllistivät yhteensä kymmeniä tuhansia ihmisiä. Suurin osa nykyisistä "apinoista" on jo markkinoilla kannuksensa ansainneita henkilöitä ja yrityksiä, mutta Enäkoski painottaa ovien olevan avoinna myös hyville nuorille uusille tekijöille, jotka voivat kasvaa projektien mukana.

Visual Monkeysin tekijöiden vahva kokemus työskentelystä myös Suomen rajojen ulkopuolella on luonnollisesti tuonut ajatuksen laajentumisesta.

"Koska Suomi on jo tunnettu avaruustekniikasta, kehitämme visiotamme olla ensimmäinen visuaalinen suunnittelutoimisto kuussa, jossain kohtaa sielläkin rokki soi. Parasta aikaa Monkey Visor etsii keinoja millä pääsemme pitchaamaan idean Elon Muskille & Richard Bransonille", Enäkoski toteaa Monkeysin hengessä vahva pilke silmäkulmassaan.

Samaa henkeä löytyy myös Helsingin Alppilaan vastikään perustetuista toimitiloista, josta löytyy seinälle asennettu puhelin vain ja ainoastaan yhtä tarkoitusta varten.

"Se on siinä pelkästään Madonnan soittoa varten sitten, kun hän haluaa meidät rundillensa mukaan. Noh, Beyoncé saa soittaa myös", Enäkoski hymyilee.

Visual Monkeys on:

Mikko Enäkoski – Owner
Jani Ahonen – Light Designer / Operator
Harri Kauppinen - Designer/Operator
Lassi Seppä – Designer/Operator
Sami "Särmä" Ahonen – Audio Designer / Operator
Olli Hiltuinen – Light Designer / Operator
Inka Penttilä – Graphic Designer
Tiina Rantaniemi – Interior Designer
Kal Kaercher – Project Manager
Ari Pihlainen – Set Designer
Tomas Ruuhisalmi – Sales
Ville Wahlroos – Light Designer / Operator
Antti Eriksson – Concert Productions
Heli Suoninen – Light Designer / Operator
Kari “Kartsa” Reini – Producer/productions

"Monkey Troops"
AV Pro Oy – Sound
Pyroman Oy – Fx/Pyros
Laser Image Ab – Lazers

Opettajien pikkujouluhitti nro 1!
Kuuntele Opettaja Lilli Spotifysta!




Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!