Milka Luhtaniemi on julkaissut esikoisrunokoelmansa Kirnu.

Dramaturgi ja esitystaiteilija toimii monipuolisesti nykyrunouden kentällä. Hänen teksti-installaatioitaan sekä video- ja äänirunojaan on esitetty gallerioissa ja runoustapahtumissa.

Gummeruksen julkaisemassa runokokoelmassa muodostavat jännitteen; vartalo ja iho kutsuvat tutustumaan ja kokemaan, mutta väliin jää aina kuromaton etäisyys.

Silmät nousevat vedenpinnan tasolle. Hän kerää ääntä ja valoa sisälleen. Talvi
seisoo. Lumet hyytelöityvät tien varsille. Talvitakki tuoksuu sisältä. Kaulat ovat
pehmeitä vuodenajan alla. Kissa rakastuu mattoon, joka kuuluu ihmiselle, jota
ei enää ole. On tavoiteltava tapojaan, on valuttava valoon. Uutisissa maa lakkaa
olemasta.

Korona-ajalla ja yhteiskunnan äkillisellä sulkeutumisella viime keväänä oli vaikutusta nyt ilmestyvän kokoelman runoihin.

”Aloin kirjoittaa yhä enemmän metaforia keuhkoista, pölystä, tulehduksista. Kun maailma tuntui pysähtyneen, havaintoni tarkentuivat millintarkkoihin pysähdyskuviin ja hetkiin”, Luhtaniemi kertoo.

Runoissaan hän pyrkii lähestymään hiljaisuutta ja kokemuksen vaikeasti sanallistuvia puolia. Huoli maapallon tilasta kuvastuu kytevänä nuotiona. Historiasta ja jatkuvuudesta muistuttavat kalliopiirrokset ja kehon refleksit.

Milka Luhtaniemi (s. 1992) on kotoisin Jyväskylästä ja asuu nykyisin Helsingissä. Hän on valmistunut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta. Kirnu on hänen esikoisteoksensa.

Monialaisempia teoksiaan Luhtaniemi työstää usein yhdessä työparin kanssa. Toukokuussa Galleria Anhavassa on esillä kuvataiteilija Niina Tervon kanssa toteutettu teos ja heinäkuussa Forum Boxissa yhdessä mediataiteilija Joonas Sirenin kanssa tehty installaatio.

”Koettelevassa praktiikassa on kyse muodon ja konvention nyrjäyttämisestä. Dialogisuus muiden taiteilijoiden kanssa on tosi tärkeää, ja tällä tavalla pystyn itsekin laajentamaan sitä, mitä käsitän runoudeksi”, hän toteaa.