Pixabay
04:40 - 01.09.2018 / viihde / Markku Leppilampi
Läpinäkyvät tankit tulevat - näin teknologia toimii

Popular Mechanics kertoo [lähde] vallankumouksellisesta teknologiasta, joka on tulossa yhdysvaltalaisiin tankkeihin.

Uusi teknologia pohjautuu kameroihin ja lisättyyn todellisuuteen. Sen avulla tankkimiehistön näkyvyys taistelukentälle parantuu oleellisesti.

Tankin ulkopuolella olevat kamerat tuovat lisättyä todellisuutta miehistön pitämiin virtuaalikypäriin. Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan luoda illuusio siitä, että esimerkiksi tankin seinän läpi näkisi.

Teknologia luo lisäturvallisuutta myös siten, ettei miehistön jäsenen ei tarvitse katsoa pienestä aukosta esimerkiksi tankin takaosassa, jossa on heikko panssarointi.

Teknologia on lainattu F-35-hävittäjästä. Kyseisessä hävittäjässä pystyy näkemään kaikkiin suuntiin, vaikkapa hävittäjän lattian läpi.

Läpinäkyvistä tankeista arvellaan tulevan yleisiä muutamien seuraavien vuosien aikana.

artikkelin avainsanat:
sota tech tiede