YouTube
10:10 - 27.08.2015 / elokuvat / Findance
Tässä on syyskuun odotetuin kauhuelokuva

Mm. Kuudes aisti ja Signs -elokuvista tuttu tarjoaa seuraavaksi ohjaamansa ja käsikirjoittamansa kauhuelokuvan The Visit.

11. syyskuuta Suomessa ensi-iltansa saava elokuva kertoo sisaruksista, jotka lähetetään viikoksi isovanhempiensa luokse syrjäiselle maatilalle.

Kun lapsille selviää, että vanha pariskunta on sekaantunut johonkin hyvin hämäräperäiseen, he tajuavat, että heidän omat mahdollisuutensa selviytyä kyläilystä hengissä hupenevat päivä päivältä.

Elokuva on tehty yhteistyössä lukuisia menestyneitä kauhuelokuvia tuottaneen Jason Blumin kanssa.

Katso aiemmin ilmestynyt pitkä traileri täällä - alla uusi näytepätkä: