Äitiydelle rakennetaan mahdoton mittari – ja epäonnistumista seurataan kuin näytelmää

Äitien valintoja arvioidaan työstä, kodista, lasten ruoasta ja ruutuajasta lähtien, mutta mikään ratkaisu ei tunnu riittävän. Yhdysvaltalainen terapeutti näkee julkisessa keskustelussa jopa viehtymystä äitien epäonnistumiseen.

Sisältövaroitus: artikkelissa käsitellään synnytyksen jälkeistä psykoosia ja tapausta, jossa lapsia on kuollut. Tapahtumien yksityiskohtia ei kuvata.

Äitien onnistumista mitataan ristiriitaisilla vaatimuksilla. Pitäisi olla läsnä lapsille mutta menestyä työssä, tarjota virikkeitä mutta välttää suorittamista, valmistaa kaikki itse mutta huolehtia myös omasta ajasta.

Äitien mielenterveyteen erikoistunut terapeutti Katie Chapin kirjoittaa Psychology Today -puheenvuorossaan, että Yhdysvalloissa äitien epäonnistumista ei vain arvostella. Sitä seurataan kiinnostuneena, yksityiskohtia eritellen ja joskus lähes vahingoniloiseen sävyyn.

Romaani ja oikeustapaus osuivat samaan kulttuuriseen hermoon

Chapin rinnastaa kaksi hyvin erilaista puheenaihetta: Caro Claire Burken satiirisen Yesteryear-romaanin ja Lindsay Clancyn oikeustapauksen. Toinen on fiktiota, toinen todellinen tragedia, eikä niitä pidä sekoittaa moraalisesti samanarvoisiksi.

Yesteryear kertoo täydellistä perinteisen vaimon ja äidin elämää esittävästä somevaikuttaja Natalie Heller Millsistä. Julkisivun takana arki ei vastaa huolellisesti tuotettua kuvaa, ja tarina pakottaa hahmon kohtaamaan ihannoimansa elämäntavan ilman nykyajan apua.

Clancyn tapauksessa keskustelu on kohdistunut muun muassa hänen psyykkiseen tilaansa, saamaansa hoitoon, perheeseensä ja siihen, kuka olisi voinut estää tapahtuneen. Chapinin mielestä ihmisten kärsimys muuttuu helposti julkiseksi arvoitukseksi, jonka osia yleisö tutkii etäältä.

Täydellisen äidin malli ei ole saavutettavissa

Kotiin jäävä äiti voidaan nähdä etuoikeutettuna mutta samalla häneltä odotetaan jatkuvasti käsintehtyä ruokaa, virikkeellistä arkea ja siistiä kotia. Työssä käyvää äitiä taas arvioidaan siitä, käyttääkö hän tarpeeksi aikaa lapsiin.

Sosiaalinen media lisää näkyvän suorituksen vaatimusta. Perhe-elämän pitäisi näyttää huolellisesti järjestetyltä, mutta puhelinta ei saisi käyttää liikaa. Avun käyttäminen voi herättää arvostelua, mutta uupuminen tulkitaan sekin henkilökohtaiseksi epäonnistumiseksi.

Chapin kehottaa äitejä irrottautumaan tästä mahdottomasta pelistä ja määrittelemään perheen omat arvot yhdessä niiden ihmisten kanssa, joihin he luottavat. Kaikkia verkon neuvoja, algoritmien tarjoamia ihanteita tai tuntemattomien arvioita ei tarvitse ottaa omaksi mittapuuksi.

Lapsivuodepsykoosi on hätätilanne, ei vanhemmuuden epäonnistuminen

Synnytyksen jälkeistä psykoosia ei pidä sekoittaa tavalliseen väsymykseen tai synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Psykoosissa todellisuudentaju häiriintyy, ja oireisiin voi kuulua vakavaa sekavuutta, harhaluuloja tai aistiharhoja.

Suomalaisen Terveyskirjaston mukaan lapsivuodepsykoosi alkaa tavallisesti 3–10 päivän sisällä synnytyksestä ja vaatii välitöntä hoitoa. Sitä pidetään psykiatrisena hätätilana, jossa sairastunut tarvitsee yleensä sairaalahoitoa.

Tilanne ei ole merkki huonosta äitiydestä eikä asia, josta pitäisi selvitä tahdonvoimalla. Valtaosa sairastuneista toipuu asianmukaisessa hoidossa hyvin ja pystyy palaamaan vanhemman rooliinsa.

Todellinen tuki ei ole julkisivun arviointia

Chapin suosittelee etsimään yhteyttä oikeisiin, epätäydellistä arkea eläviin äiteihin. Vertaisuudessa koti saa olla sotkuinen, lapsi kiukutella ja vanhempi kertoa rehellisesti, ettei aina jaksa.

Äitiys on tärkeä osa elämää, mutta se ei ole ihmisen koko identiteetti. Jaksamista tukee paremmin konkreettinen apu, lepo ja kuulluksi tuleminen kuin jälleen yksi lista siitä, miten täydellisen äidin pitäisi toimia.

Jos synnyttänyt muuttuu nopeasti sekavaksi, menettää kosketuksen todellisuuteen tai hänen tai lapsen turvallisuus on vaarassa, apua on haettava välittömästi päivystyksestä tai hätänumerosta 112.