TAYS sai Imetyksen edistämisen palkinnon 2022
Imetyksen tuki ry jakoi vuosittaisen huomionosoituksen.
Findancen artikkelit aiheesta TAYS.
22 artikkeliaImetyksen tuki ry jakoi vuosittaisen huomionosoituksen.
Tampereella tutkittiin.
Kuudes tuotantokausi starttaa.
Koronavirusmäärä on vähenemässä jätevesiseurannassa.
Kolmella neljästä molemmat rokotteet.
Viime viikolla 230 tartuntaa.
Lisää tutkimusta tarvitaan.
THL:n suositusten pohjalta.
Vajaa kolmannes 25-39-vuotiaista ei ole vielä ottanut ensimmäistä rokotustaan.
Yhteistyö ratkaisevaa pandemian aikana.
Raskaana olevia rokottamattomia osastohoitoon myös Taysissa.
Leviämisvaiheeseen siirtyminen ei ole kaukana.
Toistaiseksi mahdollista vain harvoissa kunnissa.
Eniten tartuntoja tuttavien tapaamisista.
Kuivuminen vie voimat ja aiheuttaa sekavuutta.
Viime viikolla 149 tartuntaa.
EM-matkailusta 42 tartuntaa ja 19 jatkotartuntaa.
Toiminta on turvattava koko ajan.
Alue on edelleen kiihtymisvaiheessa.
Tays Tabu päivittäisenä apuna.
Unipoliklinikalla monipuolisia digipalveluja.
Muuntoviruksia on toistaiseksi todettu Pirkanmaalla viidessä tapauksessa.