Poets of the Fall mukana Alan Wake -pelissä

10.12.2009 / klo 15.05 /

Poets of the Fall

Suomalainen videopelifirma Remedy Entertainment käyttää jälleen hyväkseen Poets of the Fall -yhtyeen materiaalia.

Max Payne 2 -pelissä kuultu Late Goodbye -biisi auttoi bändiä nousemaan menestykseen Suomessa. Nyt yhtye palaa Remedyn kuvioihin ensi vuonna julkaistavassa Alan Wake -videopelissä biisillä War.

Biisi tulee löytymään myös Poets of the Fallin maaliskuussa julkaistavalta neljänneltä albumilta.

- Poets of the Fallin kanssa on ollut hienoa tehdä yhteistyötä. Heidän kappaleensa on vahva osa pelin soundtrackia ja linkittyy temaattisesti pelin juoneen, Alan Waken kirjoittaja Sami Järvi kertoo.

- Onhan se hienoa olla mukana maailmanluokan julkaisussa. Me teimme jo Max Payne 2:n, Remedyn edellisen pelin, kohdalla yhteistyötä. Kaikki meni silloin loistavasti, ja meille oli pelin tuomasta levikistä valtava hyöty. Tuolloin me sävelsimme kappaleen varta vasten peliä ajatellen. Tällä kertaa saimme vapaat kädet, joten teimme biisejä puhtaasti levyä varten. Remedyn Sami Järvi valitsi albumin kappaleista War-nimisen kappaleen. Hän kuunteli sen kerran ja päätös oli tehty, laulaja Marko Saaresto sanoo.

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

13.02.2012
mainoksia
12.02.2012
10.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012



Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Maailmalta

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com