
Kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa, mutta liiasta yrittämisestä ei yleensä seuraa mitään hyvää. Upi.comin [lähde] raportti kreikkalaisen teinipojan tempauksesta onkin varoittava esimerkki siitä, miten rakkaus joskus vaientaa järjen äänen.
Kato Ambeliassa asuva 16-vuotias poika oli saanut jalkaansa ampumahaavan ja väitti asiaa tutkineille poliiseille, että hän sai haavan kamppaillessaan murtovarkaan kanssa kotonaan.
Pian poika kuitenkin tunnusti, että hän yritti tehdä vaikutuksen erääseen tyttöön ja päätti siksi ampua itseään jalkaan. Ampumahaavan avulla hän olisi sitten voinut kehuskella, kuinka sankarillisesti pisti hanttiin murtovarkaalle.
Romanssin etenemisestä ei ole tietoa, mutta pojan isältään lainaama ase oli hankittu luvattomasti, joten isälle rapsahti syyte laittoman aseen hallussapidosta ja huolimattomuudesta. Pojan saamat vammat eivät puolestaan olleet vakavia ja hänen uskotaan toipuvan täysin.
Heltyisitkö itse seurustelemaan jonkun kanssa siksi, että hän esittelisi tappelussa saatua ampumahaavaansa?
hullut jutut