futureimagebank
11:40 - 16.07.2013

maailmalta / OR
Tutustui aviomiehensä Facebook-profiiliin - mies olikin uusissa naimisissa

Daily Mail [lähde] kertoo tapauksesta, jossa Englannin Cleethorpesissa asuva mies jäi kiinni kaksinnaimisesta.

Vuonna 1999 avioitunut ja paria kuukautta häiden jälkeen eri teille ajautunut pariskunta ei nimittäin koskaan täyttänyt eropapereita. Vaimo Anne-Marie Sim muutti sittemmin Skotlantiin ja haki vuonna 2005 eroa miehestään Brian Frainista, jotta voisi mennä uudelleen naimisiin.

Frainia ei onnistuttu tavoittamaan, mutta vuosien kuluttua Sim ryhtyi salapoliisiksi ja onnistui jäljittämään miehensä Facebookista. Miehen profiilista paljastuikin mielenkiintoinen yksityiskohta, sillä hän oli juhlinut häitä uuden vaimonsa kanssa vuonna 2009.

Viranomaisten puututtua asiaan Frain kertoi uskoneensa, että avioliitto Simin kanssa oli jo ohi, sillä aikaa oli kulunut yli kymmenen vuotta ja he viettivät avioparina yhdessä vain kaksi kuukautta. Oikeus ei kuitenkaan heltynyt Frainin selitykselle ja tapauksen puinnin aikana myös nykyinen vaimo päätti, ettei halua olla enää miehen kanssa tekemisissä. Frain ei nimittäin ollut maininnut sanallakaan, että oli ollut naimisissa jo aiemminkin.

Oikeuden päätös asiasta saadaan ensi kuussa. Siihen asti Frain voikin pähkäillä, olisiko eropaperit kannattanut laittaa vetämään jo vuosia sitten.

artikkelin avainsanat:
Facebook hullut jutut