12:05 - 02.12.2009 / elokuvat / Findance
The Hobbit -elokuvat pahassa vastatuulessa

Kerroimme maanantaina, että Peter Jacksonin (kuvassa) tuottamat The Hobbit -elokuvat viivästyvät.

Uusien tietojen mukaan Guillermo del Toro pääsee aloittamaan ohjaustyön jopa vuosi myöhemmin kuin alunperin oli tarkoitus.

Nyt elokuvien ensimmäinen osa on tähdätty julkaisuun vuoden 2012 lopussa ja toinen osa vuotta myöhemmin.

Eilen kerroimme Jacksonin toisesta elokuvasta Oma taivas, johon lisättiin väkivaltaa.