Findance.com
20:10 - 21.08.2024 / maailmalta / Tuija Mehtätalo
Salaisuus paljastui juuri ennen häitä: tuleva vaimo olikin 25 vuotta miestään vanhempi

40-vuotias Yoshitaka on ollut onnellisesti yhdessä 65-vuotiaan Akin kanssa jo yli 10 vuoden ajan. Asiat voisivat olla toisin, koska hän sai tietää vaimonsa salaisuudesta päivää ennen häitä, raportoi Oddity Central.

Yoshitaka oli vain 29-vuotias, kun hän tapasi elämänsä rakkauden Akin, joka oli japanilaistyylisen ravintolan pitäjä. Pari huomasi nopeasti, että heillä on paljon yhteistä. Heillä molemmilla oli takana epäonnistunut avioliitto ja he olivat yksinhuoltajia.

Yoshitaka arveli Akin olevan häntä vähän vanhempi ja Aki taas ei kertonut miehelle oikeaa ikäänsä, koska pelkäsi sen pelottelevan miehen pois hänen luotaan. Hän oli suhteen alussa jo 54-vuotias, mutta valehteli olevansa 44-vuotias.

Akin oli lopulta pakko paljastaa oikea ikänsä

Aki kykeni pitämään ikänsä salassa 7 vuoden ajan, joka onnistui hänen sileän ihonsa takia. Mutta hän jäi kiinni valehtelusta päivää ennen sovittuja häitä. Tai oikeastaan hänen oli pakko kertoa oikea ikänsä, koska häiden aikaan vuonna 2020 oli meneillään koronapandemia ja miehen täytyi tietää hänen oikea ikänsä, jos hän olisi joutunut koronan takia sairaalaan. Väärä ikä olisi voinut sekoittaa sairaalassa asioita.

Aki luuli miehensä raivostuvan, koska hän oli valehdellut hänelle niin monen vuoden ajan. Hän oli onneksi väärässä ja Yoshitaka kertoi, että iällä ei ole hänelle mitään väliä. Häät pidettiin ja he päättivät häiden jälkeen irtisanoutua töistään. Sen jälkeen he ovat matkustelleet ympäri Japania ja ovat dokumentoineet seikkailujaan YouTube-kanavalla nimeltään "Pariskunta, jolla on 25 vuoden ikäero".

Pikkujoulujen ykköshitti 2024!
Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX




Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!