
Merkittävässä tutkimuksessa huomattiin, että kasvikset voivat olla myös epäterveellisiä.
Tutkimusta johti Sao Paolon yliopisto, ja mukana oli Imperial College London. Tutkimuksessa oli mukana 118 000 ihmisen tietoja.
Tutkimuksessa havaittiin olevan merkitystä, missä muodossa kasvikset nauttii, SciTechDaily kertoo. Jos kasvikset söi "väärin", sydän- ja verisuonitautien riski kasvoi seitsemän prosenttia verrattuna oikeaan tapaan syödä kasvikset. Myös erilaisiin sairauksiin yhdistetty kuolemanriski kasvoi.
Tutkimuksessa havaittiin, että kasvikset tulisi syödä joko prosessoimattomana tai vain vähän prosessoituna. Ultraprosessoituja kasviksia ei kannattaisikaan popsia.
Markkinoidaan terveellisinä mutta eivät sitä ole
Tutkijoiden mukaan heidän havaintonsa osoittavat, että vaikka kasvipohjaisia ultraprosessoituja valmisteita markkinoidaan terveellisinä vaihtoehtoina, ne saattavat olla yhteydessä negatiivisiin terveysvaikutuksiin.
Tieteilijöiden mielestä ruokavalio-ohjeita olisi päivitettävä, jotta ihmisiä kannustettaisiin vähentämään ultraprosessoidun ravinnon kulutusta.
Mitä ovat ultraprosessoidut kasvisruoat
Ultraprosessoituja kasvisruokia voivat olla esimerkiksi lihan korvaamiseen tarkoitetut tuotteet kuten kasvispohjaiset makkarat, hampurilaiset ja nugetit. Sellaiset luokitellaan erittäin pitkälle jalostetuiksi elintarvikkeiksi.