Findance.com
04:10 - 15.06.2024 / viihde / Tuija Mehtätalo
Isovanhemmat saattavat tehdä näitä virheitä - 9 typerää tekoa
Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!

Tuoreet isovanhemmat käyvät ehkä sairaalassa katsomassa juuri syntynyttä lapsenlastaan tai näkevät hänet videoyhteyden kautta.

Heillä ovat varmasti tuolloin tunteet pinnassa, jolloin voi olla vaikea huomata, jos tekee jotain väärää, joka loukkaa omaa lasta tai hänen puolisoaan, joista on juuri tullut vanhempia ensimmäistä tai vaikka kolmatta kertaa.

9 typerää isovanhempien tekoa HuffPostin mukaan:

1. Kieltäytyy käyttämästä nimeä, jonka vanhemmat valitsivat lapselleen.

2. Suuttua, jos sai tietää lapsen syntyneen eikä tiennyt synnytyksen alkamisesta. Joskus synnytys ja sen alkaminen tapahtuu nopeasti ja yllättäen, joten siitä ei tulisi suuttua, jos ei ehditä siitä kertomaan.

3. Valittaa, kuinka perhe ei ollut tällä kerralla valmis uuteen tulokkaaseen esimerkiksi rahallisesti.

4. Vihjailee, että raskaana oleva voisi jotenkin kontrolloida synnytystä esimerkiksi siten, että viivyttelee sitä.

5. Laukoo negatiivisia kommentteja vauvan tai vauvan vanhempien ulkonäöstä.

6. Ilmaisee pettymyksensä vauvan sukupuolesta.

7. Odottaa, että häntä hemmotellaan kuin vierasta vastasyntyneen vauvan kodissa.

8. Kertoo epäilyksensä vauvan vanhempien kyvyistä hoitaa vauvaa.

9. Ei kysytä synnyttäneen voinnista, vaan mietitään vain omaa parasta esimerkiksi tiedustella vain mihin voisi majoittua, kun on tullut paikkakunnalle katsomaan vauvaa.

Nyt kaikki isovanhemmat, jotka lukivat tämän, osaavat käyttäytyä oikein tuoreiden vanhempien seurassa.

Suomen opettajat (ja koululaisten vanhemmat?) ansaitsevat oman bilebiisinsä! Klikkaa Spotifyyn ja kuuntele!

Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!