20th Century Fox
14:10 - 31.12.2023

elokuvat / Tuija Mehtätalo
Yksin kotona -elokuvan fani huomasi yksityiskohdan, jonka mukaan Kevin ei ollutkaan kotona yksin

Monet haluavat katsoa jouluna Yksin kotona -elokuvan ja niin oli tehnyt eräs elokuvan suuri fani. Hän oli samalla huomannut elokuvassa erään yksityiskohdan, jonka mukaan Kevin ei olisikaan jäänyt kotiin ihan yksin.

On kummallista, että tätä elokuvan yksityiskohtaa ei ole huomattu aiemmin. Se saattaa olla vahinko tai sitten toinenkin lapsi Kevinin lisäksi unohdettiin kotiin.

Etkö sinäkään ole huomannut tätä virhettä, jonka mukaan perheeltä olisi jäänyt yhden sijaan kaksi lasta kotiin?

Olet etkä nähnyt Yksin kotona -elokuvan jo useaan kertaan, mutta et ole silti huomannut, kuinka perheeltä saattoi jäädä yhden lapsen sijaan kaksi lasta kotiin. Siihen viittaa se, kuinka Kevinin serkku Heather laski mukaan lähteneiden lasten lukumäärän täysin väärin.

Moni on jo huomannut, että serkku laski mukaan myös naapurin lapsen, jolloin lasten lukumääräksi tuli oikea määrä. Mutta kun Kevinin isoveli häiritsi laskemista, serkulla tuli laskettua itsensä mukaan kaksi kertaa eli numeroksi kolme ja yksitoista.

Tämä tarkoittaa sitä, että kotiin saattoi unohtua Kevinin lisäksi myös toinen lapsi, aprikoi brittilehti Mirror.

artikkelin avainsanat:
Home Alone Macaulay Culkin Yksin kotona


Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!